lauantai 15. helmikuuta 2014

Paistetaan maistuvia kakkaroita!

Wihi! Olipas eilen mukava päivä kavereiden kanssa, vaikka alussa tuntukin, että mikkää ei onnistu ja hermot menee. Käytiin kavereiden ja ukon kanssa laavulla paistelemassa makkaraa ruuaksi ja olihan se melkoinen aha-elämys, kun en edes muista milloin olisin ollut kenenkään kanssa nuotiolla mitään paistelemassa. Joskus pienenä äitin kanssa oltiin paljonkin nuotiolla. Siitä sitten makkaroiden paistelun jälkeen mentiin meille katsomaan makuunista vuokrattua leffaa. 
Olin sitten taas unohtanut kamerani kotiin, mutta sain lainata kaverini kännykkäkameraa jee.

Tässä sain kerrankin itseni tsempattua ulos lenkille. En kävellyt, kun ehkä jonkun kilometrin, mutta meni jo siitäkin jalat ihan maitohapoille ja + sain rakkulatkin kantapäihin taas kaupan päälle. Pakkohan sitä on alkaa ulkoilemaan, kun ulkona on näin hyvät ilmat. Eikä oo niitä tappopakkasia tosin oishan se kiva, kun vielä aurinkokin paistais, mutta ei piä valittaa. Tykärin valmennuskin on mennyt ihan hyvin ja ei oo mitään valittamista. Olen saanu paljon uutta tietoa ja ihan mukaviakin on muut ihmiset olleet. Vielä olisi viikko jäljellä ja sitten en tiijä mitä taas teen hah. Toivottavasti irtoais niitä töitä jostain. Olen tässäkin kuussa kerinnyt laittaa jo kolmeen paikkaan hakemuksia, että nyt vaan pietään peukkuja. Hyviä tai huonoja uutisia odotellen. 

lauantai 8. helmikuuta 2014

Wow!

Huhuh! Olipas eilinen ilta hupaisa, kun kävimme kaverini kanssa ulkona kieros. Rahaa kyllä meni ihan liikaa baariin, että sen puolesta ärsyttää, mutta olipahan hauskaa. Olis ainakin yöllä voinut jättää hese ruuat ostamatta. :'D Kävin myös eilen ottelee ukkelini avustuksella muutaman asu kuvankin pitkästä aikaa.
Olen rakastunut tohon pitkään neuleeseen jonka löysin jim & jilin alesta ja pipon sain ukoltani. Joka on aika hassun mallinen, kun jää aina tuoleen törröttämään päästä. Kylmähän se vähän iski, mutta oli mukavaa. Niin ja löysin ja ostin Zipolle uuden isomman terran. On kyllä nyt niin iso terraario, että voipi alkaa ihan kunnolla miettiä pikkuselle sisältöä sinne. 
Käytetty terra ja ei ollut hintakaan paha, kun 30€ pyysi vaan myyjä. Pitää vaan tässä joku päivä käydä eläin puodista kahtoo uutta mökkii ja vähän erillaista siltaa. Jotain väriähän tuonne olisi kiva saada. Zippo on kyllä tykännyt uudesta kodistaan, vaikka ei ole vielä uskaltanut käydä ylä osassa. Jännittää vähän, kun se kurssin aloitus päivä vaan tässä lähenee. Jos nyt kuitenkin koittais vaan tässä nauttia viikonlopusta kunnolla. 

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Helmikuun aikaan

Jee! Alan pikku hiljaa olla taas elävien kirjoilla, kun olin tossa viikon verran anakin flunssan kourissa. Tammikuukin vaihtui nopiaan helmikuuksi ja tässä ens viikolla alkaisi tykärin kautta kahden viikon kestävä kurssi. Innolla odotan sitä, kun tuntuu niin kuin palaisi takaisin kouluun hah. Toivottavast jotain hyödyllista opin sieltä ja hiuksia olen värjäillyt tiuhaan tahtiin ja latvat huutavat hoosiannaa. Oikeastaan koko hiuslaatu on aivan kuolutta, että mietinkin jo pari kertaa, että leikkaisko jo kaljuksi. Eipä sitä voi, kun itteä syyttää, että värjäilee niin usein. Nytki hiukset on semmoset keltaisen, oranssit päältä, että en tiedä mitä mun pitäis tehdä. On nyt menossa semmoinen hiuskriisi, että ei oo toista. Ehkä pitäis suosiolla mennä parturiin. 
Etsi kuvasta punainen valopallo...Olen vieläkin Zipolle metästänyt suurempaa terraariota, kun haluaisin rakentaa sille sellaisen kunnon linnoituksen. Tässä kuva myrtsistä Ziposta vasta heräneenä. Tänään käyn kahtelee eläinkauppojen terrarioiden hintoja ja asumuksia pikku otukselle. Oon muuten löytänyt yhden huonon puolen tästä meidän uudesta kodista. Jotkut tai joku, kun polttelee sisällä, niin mukavasti se tupakin haju leviää tänne meidän asuntoon. Eipä sitä valitustakaan voi tehdä, kun tässä enimäkseen asuu vanhuksia, että jos ne mummelit ja papat ei pysty menee parvekkeelle asti tupakille. Ärsyttääpä kuitenkin. Pitää joku ratkaisu keksiä tohon. Nyt vois mennä tästä keskustaan päin hilluu.