tiistai 3. maaliskuuta 2015

Jupiter

On kerrankin jotain positiivistakin kirjoiteltaavaa tänne. Mitä kyllä olisi pitänyt jo ajat sitten kirjoittaa, vaan ei ole ollut pahemmin aikaa nyt viime aikoina. Sain viimekuun puolivälissä töitä yhden vuokrafirman kautta. Olin aluksi siitä todella iloinen ja tuntui, että ehkä kerrankin mun tuuri kääntyy parempaan suuntaan. No tässä tehnyt näitä pätkä hommia alalla mistä mulla ei ole mitään tietoa eikä hajua. Ollutkin tässä enemmän semmoinen fiilis, että olen enemmänkin tiellä kuin hyödyksi tälle yritykselle. En nyt kuitenkaan valita, kun kumminkin tässä nyt saa sitä työkokemusta ja palkkaa. Eka palkkakin tuli ja menin ostaa itselleni pari kivaa käytännöllistä juttua. 
En nimittäin ole vuosiin omistanut ainuttakaan kumppari paria taikka reppua niin nytpä on. Zalandon alennuksista löysin ja oon aivan rakastunut tuohon jupiter nimiseen reppuuni. Rahan myötä on tullutkin esiin piilossa olleita haaveita, jotka ovat vain pysyneet haaveena rahatilanteen vuoksi. Suunitteilla olisi kuitenkin hakea enempi omaan aloihin liittyvää työtä ja muuttaa. Mielellään eri kaupunkiin pois täältä. Kolmatta pientä karvapalleroakin olen suunitellut meijä pieneen perheeseen. Katsotaan kuitenkin miten kaikki nyt etenee.
Tässä nyt olen ollut kotona kipeänä, kun sain saikkua kolme päivää. Mukavaahan se on kun saa vähän levätä ja nukkua univelkojakin pois. Jees... Ens viikolla lähden käymään pikkusiskoni luona lyhyellä lomalla Oulussa.  Mukava välillä käydäkkin jossain eikä vaan olla täällä ja toivottavasti sit kerkiää samalla kavereitakin näköstellä. Tästä vois siirtyä takas sängyn pohjalle lämpimään ja uneksimaan pienistä koiranpennuista seuraavaksi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti