tiistai 23. lokakuuta 2012

Muru, hei takki auki, täältä tulee hauki RÄYH!

Voi kerrankin onni lykästi ja sain hankittua jo sen työssäoppimispaikan. Viuh! on taas yks stressi vähemmän. 
Jeejee! Pääsen Jyskiin koko ajaksi sen 6kk. Siellä oli kyllä jo viis työharjoittelijaa, että toivottavavasti mullekkin riittää siellä hommia. On kieltämättä nyt astetta parempi mielikin, vaikka vietän syyslomani kotona yksin, kun ei oo rahhoota mennä minnekkään. Oishan tuo ollut kiva kävästä taas Oulussa siskoa katsomassa ja äippää, mutta eipä tässä voi rahaksi muuttua. Oon kuitenkin koittanut kotona tehdä kaiken näköistä, että ei tuu se olo, että seinät kaatuu päälle. 

Valvoin yöllä tosi pitkään ja katselin, kun lunta satoi. Aamulla sitten sitä olikin viellä maassa ja melkoinen määrä olikin. Myh.. En ole iloinen. En lukeudu niihin ihmisiin jotka pitävät talvesta, joten jo pelkästään pienen lumimäärän näkeminenkin pistää hieman masentamaan, vaikka talvihan on tulossa väistämättä. Ootellaampa taas kesää innokkaasti. 

Meidän pihapuut oli aika lailla lumenpeitos. 

Myh lumi pyh. 

Loppuun vaikka tämän päivän asu kuvanen... 
Tahtoo uuden kameeran, tahtoo tahtoo! :) 



maanantai 15. lokakuuta 2012

Whispered love into my ears


Minun itse tekemä Jack skeleton nukke/patsas. (Koulutyö)

Kerrankin mulla on oikeasti jotain kirjoittamisen aihetta tänne, kun on kerinnyt sattua ja tapahtua kaikenlaista. Kuviakin on nyt tarjolla muusta, kun Hosulista. Syykin on, että miks nyt jaksan kirjoittaa tänne on se, että olen jälleen kerran taas kuumeessa. Nyt tosin kuume on laskennut kiitos buranan 37,0 asteeseen, että jaksankin kirjoittaa nyt jotain.

Tähän väliin vaikka meitsin hieno sairastelu päivän asu kuvanen. 
En taaskaan tajua miksi näistä kuvista tuli näin sumeet. Villasukkia rakastan. <3

Niin tosiaan käytiin koulun puolesta rakentamassa tuonne Oulun halliin eteenpäin messu osasto tiistaina ja sitten purettiin se torstaina pois messu päivän jälkeen. Oli mukavaa muutenkin olla pitkästä aikaa Oulussa, kun sain oleilla pikkusiskon luona ja näin samalla pitkästä aikaa äitiäkin. Jota samalla myös autoin muutto hommissa. Kiva, kun nyt porukat asuvat lähempänä, niin on helpompi ja halvempi matkustella käymään. 

Matkalla Ouluun.
Oulun hienoo tehdas maisemaa. :'D 
Hämyiset kuvat on hämyisiä. 

Ainiin olin tilannut itselleni synttärilahjaksi uudet kengät, joita luulin talvikengiksi, mutta eivät sitten olleetkaan. Zalandosta tilasin nämä ihanuudet, mutta kun olin niitä päivän pitänyt jalassa, niin huomasin, että oli jo liimaukset antaneet periksi. Kestävyyttä näissä ei sitten ollut. Sinne meni turhaan 50€, mutta tässäpä kuva näistä. 
Huomaa muutenkin, että olen kipeenä, kun en jaksa edes muokata näitä kuvia millään lailla. :'D

No sittenpäs lauantaina, millo oli synttärini painuin aamusta takaisin kotia päin Oulusta. Oli jotenkin hirmu jännää taas matkustaa pitkästä aikaa junassa ja en olis jaksanut pysyä paikallani. Mulla oli sellaisia tuntemuksia, että kyseinen päivä menee jotenkin pilalle, joten hermoilin sit senkin eestä. Vaikka hyvinhän mun synttäripäivä meni. Oli oikein rattoisaa. Mieskin vei minut ravintolaan syömään ja illalla sitten oli kemut meillä kotona tiijossa. Yllätyin kans kovasti siitä miten monta ihmistä meille tuli, vaikka en ollut tavallaan kutsunut ketään, kun olin Oulussa. 


Paljon enemmänhän niitä kuvia olis mitä näytellä, mutta en jaksa mennä kyselee lupia ihmisiltä saanko laittaa niitä kuvia nettiin. Totta puhuessa, en edes muista millon mulla olisi ollut näin hauskaa. Turhaan siis epäilin, että se päivä olis mennyt jotenkin pilalle. Nyt vois mennä keittää lisää teetä ja katsoo vaikka jotain leffaa näin ajan kuluksi. Harmittaa taas olla kipeenä, kun joutuu päivät olemaan ihan yksin, mutta koitan olla ajattelematta koko asiaa. 

Loppuun vielä kuva miun ja ukon makkarin seinästä. Tein hälle tämmöisen yllätyksen. Tässä on kuvia meidän seurustelun ajoilta. Toivottavasti vaan tulee lisää kuvia... Hihihi, kohta on tullut kolme vuotta täyteen. <3

tiistai 9. lokakuuta 2012

Pienestä ei voi olla ottamatta liikaa kuvia



Pieni lumipallonen ja hieman kai ylipainoinen. :'D
Alkanut jo pikku miehessä ikäkin näkyä.. voi eih. : <

torstai 4. lokakuuta 2012

Punaista ja sinistä

AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA!
Päähän tässä kohta leviää. Nyt mietin oikasti, että miksen voinut vaan opiskella sen kolme vuotta, kun tuntuu nyt, että kaikki pitää tehdä aivan liian äkkiä. Meil on alle kuukausi nyt aikaa tehdä toi opinnäytetyö...KUUKAUSI! Mulla kesti ton aijemman opinnäytetyön tekeminen ainakin sen vuoden! Ja en oo vielkään löytänyt sitä työssäoppimis paikkaa, mitä nyt joulukuussa alkaa se 6kk kestonen työssäoppiminen...6KK! Kyllä tässä nyt tarvitaan joten ylenpää voimaa tai jotain, kun muutenkin on tää syysvasymys pääl + muu masistelu.
 
 Ainiin rahakin tuli, mutta se saman tien meni jipii.
Enpäs ainakaan juhli synttäreitäni.
 
Tässäpä kuitenkin tarjolla tuore asu-kuvanen haa!
 
Rillien hehkutusta jälleen. On ne niin ihanat. <3
 

tiistai 2. lokakuuta 2012

Uudet pokat!

Vihdoinkin minä sain ne!
Uudet silmälasit, jotka rakas ukkoni maksoi minulle synttärilahjaksi. <3
Ihanat ovat ja tuntuu, niinkuin olisin uudistunut täysin.
 
 
Yh... meikitön naamani, mutta silti iloinen ilmeeni, kun nää lasit on niin mageet. :'D
Tässä siis ekat lasit, jotka olivat rakkautta ensi-silmäyksellä, kun huomasin ne hyllyllä. esprit merkkiä olevat paksusankaiset mustat lasit, joissa on kuitenkin sisäpuoli veren punainen.
 
Sitten toiset lasit ovat tälläiset:
 
 
Nää oli sit ukon valinta, mutta ei huono valinta. Nämä päässä mä näytän paljon aikuisemmalta omasta mielestäni. On nyt kiva, kun on kahet lasit. Niin voi aina vaihella mielen mukaan. Näkökin oli huonontunut, mutta nyt nään niin hyvin, että kestää totutella tähän kirkkauteen.


maanantai 1. lokakuuta 2012

Now you´re a million miles away

Vihaan maanantaita ja loppu viikkoa ja koko viikkoa nyt yleensäkkin. Voi luoja miten innolla sitä oottaa jo, että pääsee tosta koulusta eroon. Sitä mielummin lentelee pilvilinnoissa ja kuvittelee jo asuvansa muualla, kun Kajaanissa ja olis se vakituinen työpaikka, että pääsee tota opintolainaakin makselee pois. Olis tietenkin urheilullinen ja laiha. Unohtamatta tietenkään sitä pitkä-aikaista haavetta siitä, että omistaisin vielä joku kaunis päivä oman koiran.  Kuluis vaan tuo aika nopeammin.
Tuskin tälläkään alalla, jossa opiskelen, niin on mitään töitä tarjolla. Niin voin kuvitella itseni jossain pesemässä vessoja työkseni. Kamalin kauhu kuva ikinä!

Okei, maanantait eivät ole minun päiviä. Ei jaksa edes ajatella kovinkaan positiivisesti.
Joten loppuun jaan taas näitä mun erittäin mielenkiintoisia hyvä laatuisia kuviani.
Demi lehdessä oli tännäinen otsikko ja tämän otsikon perusteella ostin kyseisen lehden ja totesin, että oli iha kökkö juttu. En tuu ikinä oppii olemaan yksin niin, että nauttisin siitä enimmäkseen.
 
Ei... Se ei ole katulamppu, vaan ihan täysikuu. :)
 
Väsynyt simmuni.
 
Pitää taas koittaa kestää tää viikko. Ens viikolla olis sitten iha synttäritkin tiedossa, että voipi lähtee bailabailaa.