maanantai 15. lokakuuta 2012

Whispered love into my ears


Minun itse tekemä Jack skeleton nukke/patsas. (Koulutyö)

Kerrankin mulla on oikeasti jotain kirjoittamisen aihetta tänne, kun on kerinnyt sattua ja tapahtua kaikenlaista. Kuviakin on nyt tarjolla muusta, kun Hosulista. Syykin on, että miks nyt jaksan kirjoittaa tänne on se, että olen jälleen kerran taas kuumeessa. Nyt tosin kuume on laskennut kiitos buranan 37,0 asteeseen, että jaksankin kirjoittaa nyt jotain.

Tähän väliin vaikka meitsin hieno sairastelu päivän asu kuvanen. 
En taaskaan tajua miksi näistä kuvista tuli näin sumeet. Villasukkia rakastan. <3

Niin tosiaan käytiin koulun puolesta rakentamassa tuonne Oulun halliin eteenpäin messu osasto tiistaina ja sitten purettiin se torstaina pois messu päivän jälkeen. Oli mukavaa muutenkin olla pitkästä aikaa Oulussa, kun sain oleilla pikkusiskon luona ja näin samalla pitkästä aikaa äitiäkin. Jota samalla myös autoin muutto hommissa. Kiva, kun nyt porukat asuvat lähempänä, niin on helpompi ja halvempi matkustella käymään. 

Matkalla Ouluun.
Oulun hienoo tehdas maisemaa. :'D 
Hämyiset kuvat on hämyisiä. 

Ainiin olin tilannut itselleni synttärilahjaksi uudet kengät, joita luulin talvikengiksi, mutta eivät sitten olleetkaan. Zalandosta tilasin nämä ihanuudet, mutta kun olin niitä päivän pitänyt jalassa, niin huomasin, että oli jo liimaukset antaneet periksi. Kestävyyttä näissä ei sitten ollut. Sinne meni turhaan 50€, mutta tässäpä kuva näistä. 
Huomaa muutenkin, että olen kipeenä, kun en jaksa edes muokata näitä kuvia millään lailla. :'D

No sittenpäs lauantaina, millo oli synttärini painuin aamusta takaisin kotia päin Oulusta. Oli jotenkin hirmu jännää taas matkustaa pitkästä aikaa junassa ja en olis jaksanut pysyä paikallani. Mulla oli sellaisia tuntemuksia, että kyseinen päivä menee jotenkin pilalle, joten hermoilin sit senkin eestä. Vaikka hyvinhän mun synttäripäivä meni. Oli oikein rattoisaa. Mieskin vei minut ravintolaan syömään ja illalla sitten oli kemut meillä kotona tiijossa. Yllätyin kans kovasti siitä miten monta ihmistä meille tuli, vaikka en ollut tavallaan kutsunut ketään, kun olin Oulussa. 


Paljon enemmänhän niitä kuvia olis mitä näytellä, mutta en jaksa mennä kyselee lupia ihmisiltä saanko laittaa niitä kuvia nettiin. Totta puhuessa, en edes muista millon mulla olisi ollut näin hauskaa. Turhaan siis epäilin, että se päivä olis mennyt jotenkin pilalle. Nyt vois mennä keittää lisää teetä ja katsoo vaikka jotain leffaa näin ajan kuluksi. Harmittaa taas olla kipeenä, kun joutuu päivät olemaan ihan yksin, mutta koitan olla ajattelematta koko asiaa. 

Loppuun vielä kuva miun ja ukon makkarin seinästä. Tein hälle tämmöisen yllätyksen. Tässä on kuvia meidän seurustelun ajoilta. Toivottavasti vaan tulee lisää kuvia... Hihihi, kohta on tullut kolme vuotta täyteen. <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti