torstai 14. elokuuta 2014

Mökkielämää

Tuli tässä käytyä viikon ajan Kuusamossa mökillä ja samalla tuli nähtyä kaikkia läheisiäni pitkästä aikaa. Oli aivan hullun kova ikävä ja tuntu, että viikko hurahti aivan liian nopiasti. Tuntui ettei sitä vuoden aikana tapahtuneita asioita mitenkään kaikkia ehdi kertomaan. Näin myös isosikoni pikku Ronja vaavia ensimmäistä kertaa. Ihana ilopilleri lapsi, kyllä tädin sydämmmen vei. Toivottavasti nähdään taas vähän aikaisemmin, kun taas vuoden päästä heh. 
Kuviakin olisi vaikka millä mitalla, mutta pitäisi ensin kysellä erisuunilta ihmisiltä lupia saanko julkaista yms. Niin laitan tänne vain näitä niin sanottuja maisemakuvia hah. Niin ja näin äitini pikku chihun Hanin, mikä oli kyllä myös sellainen rakkauspakkaus. Oli kyllä niin kiltti ja hiljainen pikku tapaus, että yllätti vähän. 
Kävimme myös Rukalla kieroksen katsomassa miten oli taas paikka muuttunut siitä milloin viimeksi kävin. 
Mikä nyt olisi Kuusamo reissu ilman yhtä ainutta porokuvaa... :'D Tämä Vaadin ja vasa oli päättäneet kans tulla hieman mökkeilemään. 
Vanhaa tuttua maisemaa... Nostalgia fiilis. 
Kotimatkalla pääsimme keskelle ukkosmyräkkää ja oli kyllä hirveä kokemus, kun aivan auton taalkse iski salama ja kuulu niinkuin olisi pommi laukaistu hyih. Ukko virnuilee mielissään kotiin paluusta, kun ei hänen osaltaan matka sujunut täysin ilman kommelluksia, mutta muuten hyvillä mielin oltiin reisussa ja ens vuonna ehkä uudelleen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti