tiistai 29. toukokuuta 2012

Minä 2012

Minä elän yhdessä ihmisen kanssa, jota rakastan enemmän kuin ketään muuta.

Minulla on paljon unelmia, joita haluaisin päässä toteuttamaan.

Minä toivon , että ikävät asiat korjaantuisivat elämässä pois.

Minä en ole tyytyväinen itseeni ja tuksin tulen koskaan olemaan.

Minua ärsyttää se tunne, etten saisi asioita korjattua.

Minä osaan olla hyvinkin hankala nainen silloin, kun sille päälle satun.

Minä shoppailen usein liikaa ja tarpeettomia juttuja.

Minä nauran nykyisin enemmän, kun moneen vuoteen.

Minä pelkään mielestäni liikaa asioita ja nämä pelot välillä hankaloittavat elämääni.

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Kesä kesä !


On ollut ihan mahtava päivä! Jos ei laske pari muuttujaa mitä tapahtui tivoli reissun aikana.
Käytiin siis poikaystäväni kanssa tänään Tivoli Sariolassa ja oli kieltämättä ihan mukavaa käytä pitkästä aikaa vaikka en uskaltanut käydä, kun vain yhdessä laitteessa ja siinäkin tuli itkettyä ja huudeltua äitiä. No miestä ainakin nauratti ja muita kyydissä olioita. Minkäs sille mahtaa, että pelkää ja toinen pakottaa mukaan.... No tulipaha oltua.


Oli muutenkin kivaa kävellä ihan kahestaan vaan ulkona, vaikka tuntu että me paistutaan. En tosiaan arvannut, että ulkona olisi ollut niin lämmin, mitä tänään on ollut. Olis ihan pelkällä t-paidalla ja shortsella pärjännyt.





Hirveen kallista oli, mutta onneks mies maksoi kaiken tivolissa! : D Meillä kävi sitten se 'mukava' kömmähdys, kun ukko päätti tarjota mulle minun kiusaamisen jälkeen pehmiksen ja itelle hattaran. Niin no eipä ollut sitten käteistä enään ja kortti ei jostain syystä toiminut. Siinä sitten oltiin nolona tiskillä ja mies soitteli paniikissa isälleen, että hän tuo meille rahaa. Onneksi myyjä oli ymmärtäväinen ja sanoi oottavansa, kun kesti jonkun aikaa, että iskä pääsi paikalle. Tilanteesta sitten selvittiin ja no muistaapa nyt aina, että kannattaa varata käteistä kunnolla mukaan.


Mega siistit aurinkolasini, joissa näytän ihan kärpäseltä. :'D

Tänään olisi vielä luvassa lättyjen paistaminen. Nomnom kermavaaholla sekä hillolla.
Niin ja tähän loppuun vielä tämän päivän asu kuva.

Tosiaan oli kyllä liikaa vaatetta tälle päivää.





lauantai 26. toukokuuta 2012

Sunny day

Millään en juuri nyt jaksaisi mitään tulla kirjoittelee, mutta haluan ehdottomasti jakaa kuvia tästä päivästä. Olin hyvän kaverini kanssa lenkillä keskustassa ja ylläri me eksyttiin taas myös kirpputoreja kiertää ja kerrankin tein jopa löytöjä. : )

Kuvia siis tästä päivästä.

Olisi jo ehkä aika ostaa uudet lenkkarit... Vanhat alkaa olla jo aika puhki.
Hyvä kirpputori. Suosittelen. : )

Vanhasta - aitasta löysin tämän kivan helle/rantamekon ginatricot ja makso ehkä liikaakin 5€, mut ostinpa nyt niin on kesäksi ranta mekko.

Tavara kirpputorosta taas löysin tämän ihanan ruutupaidan jeje. Hyvä löytö,sillä olin ettinyt tämmöstä jo jonkun aikaa ja tämä tais maksaa jonku neljä euroa.

Sitten käytiin poikaystävän kanssa anopilassa syömässä jälleen ja sain anopiltani mansikka amppelin!

Ostettiin myös poikaystäväni kanssa muita kivoja yrttejä parvekkeelle.


Käytiin myös kaverini kanssa kahvilassa ja minun oli pakko ottaa kuva itsestäni vessassa, kun ihmettelen miten hyvässä kunnossa nyt ihoni on. En uskonut, että se antibiootti kuuri olisi tehonnut tähän agneen, mutta tässäpä näkyy tulos. Pärstässäni ei oo oikeasti tipan tippaa meikkiä + olen lenkin jäliltä ihmeen hemaseva. :'D



 




perjantai 25. toukokuuta 2012

Se tunne, kun tulet turhaan kouluun

Ensin toitotetaan viittä sataa kertaa, että on tultava perjantaina kouluun, kun on tärkeä päivä.
Sitten kumminkin opettaja on ite poissa, ei ole mitään tunteja olemassa ja puolet meidän luokkalaisista ovat mielummin kotonaan.

Nice nice.... Kieltämättä hieman nyt ketuttaa.
No saanpa ainakin nauttia kunnon netistä, kun kotona minun ja ukkoni yhteinen 4G netti on suoraan sanottuna pyllystä, mutta ukkopa ei suostu palauttaa sitä. Kiitti saunalahti. <3

Onneksi nyt on kuitenkin kaunis ilma, että vois tästä taas lähtiä pihalle köpöttelee ja nauttia kesästä.

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Kohta on kesä!

Jeejee!
Ompa kesää taas ooteltukkin taas pitkä aika ja kohta se on täällä.
Ainakin koulua ei oo enään, kun alle pari viikkoa. Jos nyt vaan oikein muistan ja kaikkialla alkaa olla vihreetä. Oli eilen hirmu mukavaa vaan olla päivä ulkona ja pyöräillä rauhassa.



Otinpa siinä sitten samalla kuviakin, kun ajelin. Etelässä on jo varmaankin jo kesä, mutta tänne pohjoiseen se tulleekin vähä myöhäs. Kuusamossakin on vielä järvet osittain jäässä on luntakin paikoittain. Sinne se tuntuukin aina viimeisenä tulevan kesä ja nopeiten lähtevänkin. Enpä siellä senkään takia tykännyt asua.

Uusi kamera olisi kyllä mahtavin hankinta, mutta mistäpä repäset rahaa. Tää vanha alkaa ottaa vaan itsensä irti kohta... No on mulla ollutkin tämä jo neljä vuotta ahkerassa käytössä.

Ihanaa kohta pääsee uimaan ja kaikkea ihanaa. : )








lauantai 19. toukokuuta 2012

Good morning my dear

Olipa taas outo yö... Herättiin miehen kanssa molemmat kahden aikaan yöstä, kun joku juopunut nainen huusi kurkku suorana meidän kerrostalon alhaalla jotain. Luultiin, että sillä on joku hätänä, mutta se vaan huuteli jollekkin miehelle siinä. " Saatanan saatanan janne! Haista iso paska!" Tätä rataa... Mä jo pelkäsin, että ei tässä pääse nukkuu takas, kun tuo räyhää, mutta joku meijä naapuri oli kans herännyt siihen  ja tää räyhääjä huomas sen sitten siinä ja päättivät mennä muualle siitä räyhäämään. Kumminkin ei oo todelllakaan kivaa herätä kesken unien tuomoseen. Siitä lähtien, kun muutettiin tänne, niin on tunutunut, että joka ilta/ yö täällä tapahtuu jotain.

* Kaks juppoo varasti vappuna meidän pihasta pari pyörää ja vissiin pyörien omistajat meinas käyä päälle ja uhkailivat kultsua poliisit.  ( Eivät sitten kuttuneet...  -.- )
* Yöllä meidän ikkunan alla oli ambulanssi viime viikolla.
* Käytävällä oli tappelu kahdella miehellä.

Juu vaikutan hirveeltä stalkkerilta. :'D
Kumminkin eihän tässä olla keritty asua, kun kaks kuukautta, että ei kait siinä.


No aamulla herättyäni mies läks soittotreeneille ja minä jäin taas yksikseni tänne möhimään.

Olen tosi hehkee aamulla herättyäni.


Lauantait on ihan kivoja, kun saa olla ihan omassa rauhassa, eikä ole mikään kiirre minnekkään.
Tänäkin aamuna dadasin vaan rauhassa koneella ja nautiskelin aamu kahvia.

Sain tämän mun vakio kahvimuin lahjaksi ystävältäni. <3
Juon melkein aina vain tästä kahvit.

Eikö tietenkään aamu oo kunnollinen ilman hyvää musiikkia.


Siinäpä sitten, kun olin rauhassa löhnöillyt, niin lopululta jaksoin jopa tälle päivää laittautua.

Teki mieli pukeutus tänään jotenkin värikkäästi.
Miten mä näytän aina pelottavalta kuvissa... ?



Vois nyt suunistaa kohti keskustaa. Katsomaan mikä meininkin ja ehkä vois köydä taas huvikseen pyörimässä kirpputorilla. Ainiin! Näin unta, että olin raskaana ja aamulla, kun miehen herätys soi, tokaisin, että nyt sairaalaan. Huusin siinä unessa paniikissa, että nyt tuli lapsivesi. Ukko kuitenkin tokaisi: " En minä kerkeä, kun on soittotreenit. Soita itelles taksi." Heräsin sitten siihen, kun hänen herätyskello soi... Olin ehkä hieman ihmeissäni, kärttynen koko unesta. Kerroin siitä ukolle ja tämä vaan nauro.
Minä ja mun ihmeeliset unet.


 

torstai 17. toukokuuta 2012

My feelings

Ehkä olen liian väsynyt tai jotain, mutta tällä hetkellä olo on vaan niin ihmeelisen kevyt.


On ihmeelisen hyvä olo.
Sellainen olo, että tahtoo vain rakastaa.
" Rakastan sinua. "
<3

tiistai 15. toukokuuta 2012

Stressin poikasta

Vähän tuntuu tämä, kun on kesäloma alkamassa, että stressiä koittaa pukkaa ilmoille.
En siis ole edelleenkään saanut kesätöitä, vaikka kovasti olen yrittänyt hakea. Ihmetellä tässä enään voi... Positiivisena koetetaan olla kuitenkin. Sossuun oon nyt tälle päivää koittanut kiikutella papereita, mutta eipä sekään voi helpommin käydä. Huomenna taas uuteen yritykseen! Heti koulun jälkeen vaan, mutta onneksi on lyhyt päivä.

Kävinpä tänään myös kirpputoreja kiertää ja kyselemässä paljon maksaa paikan varaaminen.
Mietin tässä, että jos pitäis kevät siivouksen vaatekaapissani ja tyhjentäisin kaikki sopimattomat ja semmoset vaatteet pois, joista en enää pidä. Huomasin, että olen tyyliin ostanut viidet housut joita en ole kertaakaan pitänyt, kun ne ei mahdu päälleni! Enpä tiijä mikä järki on ollut mennä ostaa housuja, jotka eivät edes mahdu päälle.

Kesäksi kuntoon laihdutuskaan ei oo päässyt kunnolla päälle, kaiken koulu kiireen ohella, mutta noh ompa tässä kesä aikaa liikkua. Muutenkin mietin, että vois alkaa vain liikkumaan paikkoihin ihan kävellen tai pyörällä. Niin säästääpä bensaa ja saa hyöty liikuntaa. :)

Toivottavasi lähtisi asiat rullaamaan etiä päin. Niin vähenisi tämä stressi.


maanantai 14. toukokuuta 2012

Uuden blogin avaus!

Välillä pitää ottaa uusi alku kaikelle. : D

Nyt,kun elämässäkin on tapahtunut uusia suuntia. Niin ajattelin, että on hyvä aloittaa myös uus blogikin. Vanhan ehkä piän yllä, jos sinne päästelisin enemmän niitä syvällisimpiä salaisuuksia ja tänne yleisesti kaikkea randomia.

Tervetuloa kuitenkin lukemaan jos kiinostaa. : )