lauantai 19. tammikuuta 2013

Oksennustaudissa päivää

En pahemmin jaksa juuri kirjoitella nyt mitään, mutta ajattelin tulla lisäämään pikaiset asukuvaset tänne näin, kun olen mukamas niin ylpiänä. Tai en siis tykkään vaan näistä uusista tamineista tosi paljon.
Rakastan noita legginsejä yli kaiken ja ovat vieläpä erittäin lämpimät. Paita tosin olis pitänyt ostaa ihan s- kokona, kun on aivan järkyn iso, että se näyttää melkein melkota tai yöpaijalta päälläni. 
Uus tucca hiphei! Onnellinen oon. Leikkasin tosin ihan itse otsiksen ja se ei oikein onnistunut, mutta noh, hiukset kasvaa onneksi. Noi shortsit on osoittautuneet yllättävän mukavaksi päällä, kun kuvittelin niiden puristavan kivasti vatsamakkaroita, mutta ei mitään ihan mukavat ja suosikki shortsit tällä hetkellä. 

Oliskin jotain mielekkäämpää kirjoittamisen aihetta, muuta kuin työ ahistaa ja elämä ketuttaa + tää oksennus tauti. Jotenka parempaa päivää ootellessa. 

Loppuun vielä randon kuvia meijä minilomasta. 
Miun komia ukko. <3
Valmistauduin laivalla illan viettoon, jota en sitten jaksanutkaan viettää vaan painelin takas hyttiin nukkuu. Turhaa laittautumista oli kyllä. 
Oltiin junalla matkalla pois hesasta niin vilahti ohi tälläinen kummitustalo. Mulle tollanen hörskä. :D

Nyt nukkumaan. 

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Himoshoppailut

Kuten aijemassa postauksessa tuli kirjoiteltua, niin kyllähän sitä matkaan tuli osteltua kaikkea ehkä jopa turhuuksiakin, kun olen jälleen köyhä, ehkä jotkut ostokset olisi voinu vaan jäähä ostelematta.

Tässäpä parit sormukset, jotka ostin vain sillä, ettei mulla paljoo ole sormuksia ja voisin opetella nyt pitämäänkin niitä. Harmi vain, kun ei toi viiksivallu sormus mahu oikein mihinkään sormeen, että olisin voinu sen jättää suosiolla ostamatta... :'D Kummatkin on Seppälästä wuhuu.

Kahden euron hetäteostos ninjasta. Huomaan nyt kuvasta vasta, että tolla naisellahan on tosi mojova nenä.
 Hiuspantoja ei voi koskaan olla liikaa. Varsinkin näin ihania. <3 Olen jo pitemmän aikaa halunnu tollasia niitti pantoja, mutta ei täältä peräkylältä sellasia löydä. Toinen on Tukholman ginasta ja toinen backstreetiltä.
Tämmöinen helmihilpetöörikaulakoru löytyi h&m alesta. :)
Viiksipökät ihanuudet cyberistä, kuvio pökät h&m ja shortsit seppälästä jee.
Toppejakaan ei voi olla koskaan liikaa, varsinkin, kun tosi monesti ne menee äkkiä reikäsiksi.
Kaikki löysin h&m.
Pääkallopusero h&m tämäkin. 
Pikkusiskolle tuliaisia Tokyokanista. 
Tuleva hiusvärini, jotka sian cyberistä. :)
 Ja loppuun vielä ostos Monkista.
Teksti oikeesti hohtaa pimeessä. 

Tässäpä nää, ei kummosia, mutta tuntu kivalta kyl shoppailla pitkästä aikaa... :)

Ihka eka laiva reissuni Tukholmaan!

Kuten otsikossa jo luki, niin aivan pääsin viime viikolla ihan ensimmäiselle laiva reissulle ja samalla ensimmäiselle ulkomaa matkalle. Vaikka päivän matkahan se oli, mutta oli kyllä kokemuksen arvoinen. Kerrankin oli ihan varaa lähteä ja varsinkin, kun saatiin miehen sukulaisilta ilmaiset risteilyliput. Shoppailin itseni köyhäksi tosin jälleen, mut hei sitähän pääsee kerran vuodessa hesassa asti käymään.

 Tukholmasta ostin vain hiuspannan, kun en oikein kätsännyt kruunujen käyttöö... :') Niin ja olihan tuo melko romanttista miehen kanssa kahdestaan lähtee matkalle, vaikka anoppi ja miehen sisko tulivat meno paluussa samaa matkaa. Ens kerralla voitais ihan olla vain me kaks. :D

Nyt vaikka loppuun kuvia meidän seikkailusta.

Kävimme heti Helsinkiin tultuamme syömässä Sushia kampissa ja oli kyllä taas niin älyttömän hyvää ruokaa, että harmittaa ihan sikana, kun ei meidän kotona tälläsiä hienouksia ole. 

Laivalta
Laivalla oli muuten tosi siistiä olla, mutta kyllä vierotutti, kun ei ollu telkkua, tietokonetta eikä edes radioo. Hytti oli myös todella pieni eikä ollu ikkunaakaan. Ei saa kuitenkaan narista, kun ilmasella saatiin. 
Siinä se muka ikkuna on hah. 
Pistin kaikki euroni tuohon guitar herou peliin jee oli hauskaa. 
Käytiin myös laivan baari puoli kattomas ja siel oli tälläsie hienoja  jägermeister valomainoksia.
Hieno baaritiski, ei mulla muuta.
Tukholmaaa! Oli aika kökkö kakka keli, että ei tehny mieli kovin kuvia napsailla. 
Iiso vuoristorataa!
Syötiin Tukholmassa italialaisessa ravintolassa... :'D
Seikkailtiin ekana vanhassa kaupungissa ennenkuin mentiin uudelle puoliskolle. Täällä oli aivan ihania pikku kujia joka puolella. 

Nappailtiin kuninkaan linnasta ja kirkosta kuvia. 

Tulihan sitä paljon enemmän otettua kuvia, mutta en jaksa niitä kaikkia tänne lisäillä. Hauskaa kyllä oli ja pitää ottaa joskus uusiksi vaikka kaveriporukalla. 


tiistai 1. tammikuuta 2013

Ensimmäinen postaus tälle vuodelle

Hieman heikottaa ja on väsähtänyt, mutta kiva fiilis.
Tulihan sitä eilen vähän nautittua ilojuomia pienessä porukassa ja katseltiin kaubungin muka hienoa tulitusta. Harmi, kun ei päästy ihan paikan päälle katselee. Olisin halunnut ottaa raketeista kuviakin, mutta en sitten älynny kaivaa sitä kameraa, kun vasta lopussa myh. No ens vuonna uudestaan.  Sitten nähtiin, kun erittäin juopunut pariskunta kävelivat ulkoroihu sylissään. Sekin homma näytti vaaralliselta, kunhan eivät vaan menneet ja polttaneet toisiaan. Muuten oli ihan perusilta... Hieman jopa pettynytkin olin, kun ei sitten mitään sen ihmeelisempää tehty.

Tein muuten uudenvuoden lupauksen, jonka unohdin mainita edellisessä postauksessani.
- Yritän ajatella positiivisesti uusia ihmisiä kohtaan, enkä ajattele heti, että ovat pahoja ihmisiä. En luota ihmisiin ja tuntuu, että kaikki ovat sellaisia  ilkeitä/selkäänpuukottajia, mutta tänä vuonna koitan kitkeä tätä ajattelua pois. Selitinpä taas huonosti, mutta niin.

Kaverin tekemät jekku drinkit, jotka eivät aivan ollu minun makuuni.