Näytetään tekstit, joissa on tunniste muahahha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muahahha. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Rakkautta arjessa

 En ole nyt taas vähään aikaan tänne kirjoitellut mitään, kun ei ole juuri mitään ihmeelistä tapahtunut. Ollaan vain ukon kanssa elelty tätä arkea. Käytiin viime viikolla katsomassa elokuvissa se The amazing spider-man 2 ja oli kyllä ihan yllättävänkin hyvä leffa. No okei myönnän tykkääväni kaikista Marvelin sarjakuviin perustuvista elokuvista. :') Tullut tässä muutenkin katsottua melko paljon erillaisia elokuvia. 
Tässä taas innostuin uudesta dietti jutusta ja yrittänyt tämän viikon aikana mennä täysin sen mukaan, että toivottavasti  rupeis näkymään jotain tuloksia ja mulla pysyis se mielenkiinto kerrankin pystyssä tähän laihduttamiseen. Koittanut vaan hakee tsemppiä kaikista liikunta/laihdutus lehdistä sekä blogeista. Ukko vähän vaikuttaa siltä, ettei oikein usko tähänkään yritykseeni, mutta mäpä näytän tällä kertaa hähää. >:)
Hienosti lähtenyt kasvamaan noi minun tillit, vaikka tosin ovatkin taipuneet kovasti auriinkoon päin.
Olin myös viime viikolla käyny kyselee siitä oppisopimus jutusta. Selvis siinä sitten se, että se ala mistä minä olisin kiinostunut ni se alkaakin vasta tammikuussa. Saapi sitten se asia jäädä hautumaan vielä muutamiksi kuukausiksi. Hieman on kyllä tässä ärsyttänyt, kun ei tiedä mitä oikein sitä tekisi seuraavaksi. Ainiin hommasin kaverini houkuttelemana tuon instagramin. Vaikkei  minulla ole mitään huippuluokan älypuhelinta millä sais siistejä kuvia otettua, että on suurin osa kuvista sitten sellaista pikselimössöö, että namnam. No, mutta ompahan kuitenkin. Huomannut vain tässä, että on monet muut sivustot jääneet sitten vähemälle katsomiselle, kun oon vähän jäänyt koukkuun tohon, mutta voispa tästä nyt vihdoin ja viimein raahata ihtensä ulos lenkille. 

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Turbohuuli

Ei ehkä ollut mikään maailman järkevin teko, ottaa silloin aikoinaan tota huulikorua pois, kun rupes yllättäen mieli työntää se takaisin paikoilleen tänään. No ihme ja kummastus, sillä en tiedä onko jo mennyt puolivuotta siitä, kun otin ton korun pois, mutta eipähä ollu mennyt ihan umpeen. Ulkopuolelta oli vain hieman syntynyt nahkaa kolon kohalle. Minkä sain siitä sit helposti puhkastua. Tosin siihen, että oliko se nyt ihan järkevää? Sillä nyt on toinen puoli huulesta tuvoksissa ja kipeänä. Ei kait tässä auta, kun aloittaa hoitaminen ja toivoa, ettei tämä tästä tulehdu. En kehtaa edes kuvaa näyttää tästä huulesta. On aika karmiva botoxiini huuli. 

Eipä mulla tälle päivää ole sen ihmeelisempää kerrottavaa, kun en mennyt töihin migreenin takia ja oon koittanut pitää ruokahimoja kurissa. Hirmunen nälkä on koko ajan, mutta koitan kestää. 


keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Himoshoppailut

Kuten aijemassa postauksessa tuli kirjoiteltua, niin kyllähän sitä matkaan tuli osteltua kaikkea ehkä jopa turhuuksiakin, kun olen jälleen köyhä, ehkä jotkut ostokset olisi voinu vaan jäähä ostelematta.

Tässäpä parit sormukset, jotka ostin vain sillä, ettei mulla paljoo ole sormuksia ja voisin opetella nyt pitämäänkin niitä. Harmi vain, kun ei toi viiksivallu sormus mahu oikein mihinkään sormeen, että olisin voinu sen jättää suosiolla ostamatta... :'D Kummatkin on Seppälästä wuhuu.

Kahden euron hetäteostos ninjasta. Huomaan nyt kuvasta vasta, että tolla naisellahan on tosi mojova nenä.
 Hiuspantoja ei voi koskaan olla liikaa. Varsinkin näin ihania. <3 Olen jo pitemmän aikaa halunnu tollasia niitti pantoja, mutta ei täältä peräkylältä sellasia löydä. Toinen on Tukholman ginasta ja toinen backstreetiltä.
Tämmöinen helmihilpetöörikaulakoru löytyi h&m alesta. :)
Viiksipökät ihanuudet cyberistä, kuvio pökät h&m ja shortsit seppälästä jee.
Toppejakaan ei voi olla koskaan liikaa, varsinkin, kun tosi monesti ne menee äkkiä reikäsiksi.
Kaikki löysin h&m.
Pääkallopusero h&m tämäkin. 
Pikkusiskolle tuliaisia Tokyokanista. 
Tuleva hiusvärini, jotka sian cyberistä. :)
 Ja loppuun vielä ostos Monkista.
Teksti oikeesti hohtaa pimeessä. 

Tässäpä nää, ei kummosia, mutta tuntu kivalta kyl shoppailla pitkästä aikaa... :)