maanantai 22. syyskuuta 2014

Navy blue

Musta tuntuu ettei toi meidän vessa tule koskaan valmistumaan ja saadaan elää ilman vettä. Ei koko päivänä oo niitä remontti miehiä näkynyt tai kuulunut, vaikka puhe oli maanantaina jatkua homma taas. Kaipa meidät on nyt unohdettu sitten. Alkaa pikkuhiljaa tympimään koko homma, kun pitää ravata kerrostaloa eessuntaas, jos on vessahätä. Puhumattakaan ruuanlaiton vaikeudesta nyt, kun sitä juoksevaa vettä ei ole. Ilmeisesti ei saada edes mitään korvauksia vuokran suhteen, kun ukko oli jo käynyt kyselemässä. Pitää varmaan itellä mennä sinne älämölöä pitämään, että saadaan oikeutta jumankauta. 
Tilasin tässä zalandosta itselleni talvitakin, joka ei ylläripylläri ollut musta eikä viininpunainen. Ajattelin yhdistää tähän väriin sitten kaikkea punaista. Ihan muuten hyvä takki, mutta yllätti kyllä ohuudellaan, että varmaan tällä takilla ei ihan kovilla pakkasilla pärjätä. Ehkä enempi loppusyksyn takki kuin talvitakki. Innolla tässä odottelen myös h&m:n pakettia saapuvaksi, kun tilasin sieltä tosiaan viininpunaisen neuleen sekä punaiset pipon sekä tuubihuivin. On tullut myös muita uudistuksia tehtyä, kun kävin viimeviikolla parturissa ja olen taas pitkästä aikaa tyytyväinen hiuksiini. 
Kaljuunun jee! Mietin myös myöhemmin leikata toiseltakin puolelta sivun lyhyeksi, mutta kahtoo vielä. Tässä taas saan totutella yksinäisyyteen, kun ukko sai taas etätöitä Tampereen suunilta. Nähdäänpä siis taas vain viikonloppuisin höh. Ja menihän taas toi nukkuminenkin aivan sekaisin dan dan daa.  Sain nukuttua vain pari tuntia, että tässä vois vaikka päivällä koittaa nukkua vähän päiväunia. Iloinenhan mä olen, että toinen sai taas töitä ilman, että edes haki mihinkään. Vaikka itse haen joka paikkaan jatkuvalla syötöllä. Eikä edes tuu puhelua haastatteluun. Kyllä hieman katkeralta kuulostan ja olenkin, mutta tässä sen näkee miten tärkeää se työkokemus on. Yrittänyt tässä vaan olla ja stempata itseäni, ettei menis liiaksi angstailuksi, mutta pakko myöntää, että välillä tuntuu ihan hiton pahalta tää tilanne. No, mutta ei luovuteta! Tänäänkin oon laittanut pari hakemusta eri paikkakunnille, että pidetään vain peukkuja. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti