maanantai 3. marraskuuta 2014

Boring night

Minä olen kyllä yks maailman surkeimista kynsien lakkaajista ikinä. Vaikka tykkäänkin hamstrata erilaisia lakkoja kaapit, lokerot täyteen. Eipä ole enempää kuvia tarjolla, kun tämä minun yöllinen kuva kynsistäni. Sain inspiraation tulevista hiusväreistä mitä miun hiuksiin joskus tulloo. Tilasin tänään cybershopista uudet värit, että nyt pitäis malttaa odotella niitä. On näissä vaaleissa hiuksissa niin mahdottoman vaikeaa pysyä, kun kyllästyy niin nopeasti, mutta yllättävän pitkään oon jaksanut nyt olla värjäämättä  hyvä minä. Tässä sain pudotettua kiloja 5 ja nyt taas viikonloppuna sain takas kilon. Ärsyttää hieman tämä jojoilu, kun aina miehen tultaessa kotiin niin menee syömiset ihan sekaisin. Sitä mennään ostetaan kaiken maailman herkkuja ja ei liikuta ollenkaan ja se sitten kostautuu seuraavalle viikolle. Eikä sitä voi syyttää kun ihteään, kun ei ollenkaan osaa mitään kontrollia pitää. Tässä jo aloittanut viikonloppuun valmistumisen henkisesti, että nyt pitäisi tän rytmin eikä taas hukkais sitä.  Nyt on vasta marraskuun alku ja mä oon jo pikkuisen alkanut hurahtaa joulufiilistelyyn, mutta mä voin syyttää tästä noita kauppoja. Sillä nyt on jo kaiken maailman joulusuklaat ja koristeet myynnissä, että ei voi tälle tunteelle mitään. Tekis mieli koko kämppä jo koristella, mutta jos nyt kärvistelis edes tämän kuun loppupuolelle. Joulu varmaan vietetään taas täällä meidän luona, että olen jo alkanut miettiä jouluruokaa, että mitäs sitä tälle vuodelle tekis ja ostelis... Joo nyt on marraskuu. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti