lauantai 29. kesäkuuta 2013

Lahnailen

Näinä päivinä on tehnyt mieli tulla aina kirjoittelee blogia, mut sitten olen ollut laiska lahna etten ole sitten kuitenkaan jaksanut. En tiijä mistä johtuu, mutta on ollut jo useamman viikon sellaista lahnailua, että itellä ärsyttää jo. Unirytmikin on mennyt aivan sekaisin, että sitä nykyisin on yö-kukkuja ja nukkuu sitten päivät.
Ukollakin alkaa ens viikolla työt siten, että se on aina viikon kaukana tuol jossain ja mää sitten täällä olen yksikseni kotona. Ahdistaa jo näin valmiiksi, kun en edes osaa nukkua enään yksin. Eli eipä tule viikolla paljoo nukuttua. 

Tänään pitäisi jaksaa mennä kaverini kanssa uimaan, vaikka on tälläinen olo-tila päällä, mutta toivottavasti se vähän piristäisi mua. On ruokailutkin menny ihan päin honkia, että eipä oo tullut paljoo laihdutettua. No nyt, kun ukko on sit aina poissa. Niin mä en varmaankaan taas syö päivällä mitään, kun tuntuu tyhmältä tehdä vain yhelle ihmiselle ruokaa. Mulla oottaa tuolla varmaan viis eri kokoista taulupohjaa, että voisinkin tehdä jotain, kun olen yksikseni, mutta saas nähdä maalaanko sit kuitenkaan. 

Hosulille kuuluu tosi hyvää ripulia ei ole enään ilmaantunut, että se autto pitää tuoreruoka taukoa vähäsen. Tyytyväisenä on juoksennellut täällä pitkin ja poikin sen hienolla juoksupallolla. Jotenkin ihmeelisesti se osaa aina sillä pallolla suunata kohti jääkaappia ja sitten tökkiä sitä. jonkun aikaa. :'D Kuitenkin niin... Sille kuuluu hyvää. 

Tässä muuten menin viime viikonloppuna värjäämään hiukset paremmin tosin nyt ihan pinkillä, kun ei se vaaleanpunainen oikein tarttunut oikein. Onneks oli kaveri kyläs joka suostu uhraamaan sen käpälät hiusten värjyyseen, kun ei mulla ollut niitä suoja hanskoja. Tuli melkoset pinkit handut thehe. Kuitenkin kiitos hälle vielä kerran. :) 
Tää väri aina palaa uudelleen ja uudelleen minun hiuksiini, mutta on se vaan paras ja tuntuu omalta. 
Vaikka onhan se hieman rasittavaa, kun pitää aina erikseen vaalentaa hiusjuuri ja sitten lätkästä vielä toi pinkki päähän, mutta niin en ainakaan taas vähään aikaan pistä vaaleita, kun niihin kyllästyy vaan  hirmu nopeesti. 

Vois tässä miettiä mitä teki ennen, kun pitää mennä kaverin kanssa uiskentelemaan. Ää! Kyllä hieman tuntuu, että menee vaan kesä hukkaan, kun vaan öllöttelen. Nyt ylös ja ulos. :) 



lauantai 22. kesäkuuta 2013

Juhannus mökkeilyä

Olipa kyllä ihaninta olla pitkästä aikaa mökkeilemässä, kavereiden kanssa. Oli ehkä tähän astisista juhannuksista paras. Saunottiin ja syötiin niin ja uskalsin käydä leukaa myöten järvessä pulahtamassa. Vaikka se vesi oli ihan järkyn kylmää. Sitten meidän seuraan tuli pikku siili, jolle annettiin nimeksi Petriina, kun ei tiedetty oliko se tyttö vai poika. : D Olen kyllä sitä mieltä, että ei ole kyllä kunnon juhannusta, jos ei pääse mökille. On se niin vaan eri mukavaa, niin ja kalastettiinhan me mato-ongella pikku särkiä.



Petriina


Kaverin ottama kuva  miusta ja ukosta. :)


perjantai 21. kesäkuuta 2013

Before i die

Haa! Minäkin halusin tehdä tämmöisen before i die postauksen ja tässä se tulee. : D 












torstai 20. kesäkuuta 2013

Pieleen mennyt värjäys

Tulipa nyt viimein värjättyä toi kauhee hiusjuuri pois ja lähdin kokeilee tota  cybershopin candy-floss hiusväriä. Tavoitteena oli siis saada sellaiset perus vaalenapunaiset hiukset, mutta lopputulos ei sitten ollut sitä mitä piti. Vaikka hiukset olivat melkein valkoisen väriset.

Ihana meikitön pärstäni.

Väri ei vaan jostain syystä ottanut ja tarttunut. Harmittaa kyllä vähän, mutta aijon nyt kokeilla sitten vähän sekoittaa tota väriä cyclameen. Niin katotaan millainen väri siitä sitten tulee. Toi cyclame on kyllä yleensä tarttunut mun päähän erittäin hyvin, niin hyvin jopa, että sitä on ollut tosi hankala vaalentaa poiskin. Sitäpä sitten odotellessa. Loppuun vielä kuva mun kuluneista kynsistä, kun keksin käyttää pitkästä aikaa mun graffittilakkaa ja tälläinen oli lopputulos. : D



Painajaisia

Yleensä näen harvoin pahoja unia tai sitten en vaan muista niitä aamulla, mutta nyt on ollut kyllä hämmästyttävän paljon pahoja unia liikkeellä. Jotka siis vielä muistankin hyvin. En sitten tiijä johtuuko se nyt tästä raha-asia stressistä tai  yleisestä väsymyksestä mikä on koko aika päällä. Viime yönäkin näin unta, että oma äitini puhdisiti tietokoneestani opinnäytetyön ja esti siten minua valmistumasta koulusta ja mä raivosin ja hakkasin omaa äitiäni unessani. Empä sitten tiijä miten tätä unta pitäisi tulkita, kun tykkään mietiskellä unia joita muistan, että mikä tarkoitus perä niillä saattaa olla, tai yleensäkkin mitä alitajuntani nyt pelleilee.

Elämässä ei nyt oikein ole sen ihmeelisempää tapahtunut, tässä käytiin ikeasta ja tein huimat 20€ ostokset hah. Kamerakaan ei ollut mukana, niin en saanut sitä reissua ikuistettua, kun lähdettiin ihan anopin kyyillä Kuopion ikeaan. Sitten tässä muuten ootellut kelalta vastausta raha-asioihin ja ootellut juhannusta. Huomenna  olis suunitelmissa mennä kavereiden kanssa mökille. Paistella ruokaa ja herkutella, sitten saunoa ja ehkä jopa käyn heittää ton talviturkin pois, jos ei sada vettä. Toivottavasti ei satais, kun tuntuu et täällä aina sataa joka juhannus.

Oon nyt viime aikoina alkanut Hosuli hieman huolettaa, kun huomasin eilen sillä takapään aivan likaisena ja märkänä, no mä kävin sitten putsaamassa sitä hanan alla, mistä tietentään vanha herra ei oikein tykännyt. Ja menin etsimään netistä tietoa  siitä mikäs sillä saattaa olla. Oli jotain puhetta märkä häntä taudista mihin nuoret  hamsterit kuolee, mut Hosuli ei kyl ole enään mikään nuori, kun sillä on ikää jo vuosi ja kuusi kuukautta ja se on jo hamstereiden iässä vanha. Oon kyllä kuullu, että jotkut hamsterit elävät jopa kolmi vuotiaiksi. Sit mä täs oon miettinyt tota, että ehkä sillä on ripuli ja olen nyt jättänyt siltä tuoreruuan pois  vähäksi aikaa ja seuraan tilanetta jos se siitä menee paranemaan päin. Kuitenkin yleiskunto Hosulilla on tosi hyvä ja ei mitenkään normaalista poikkeava, nukkuu päivisin hyvin ja iltaisin juoksee pyörällänsä, kun viimeistä päivää. Aamulla vilkaisin sitä vähäsen, niin oli jo ala-pää puhtaampi, että seurataan nyt tässä sitä.


keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Bad day

Tuntuu vähän taas siltä ettei olisi pitänyt olenkaan herätä tälle päivää, kun mikään ei suju ja kaikki vaan hajoo mun käsiin. Niin kuin esimerkiksi nyt toi minun rakas pitkä ikäinen vaaleanpunainen läppärini päätti kuolla tälle aamuun. No sinne meni kaikki mun kallisarvoiset tiedostot hus vei vaan. Mitä tästä opin oli, että ehkä pitäisi ne tiedostot tallentaa vaikka ulkoiselle levylle tai muistitikkuun aamen. Sen lisäks, että mä yritän säästää rahaa uuteen pyörään, niin pitäis nyt sitten siihen uuteen läppäriinkin näköjään alkaa säästää ääsh. 

Se siitä tämän päivän ongelmista, voisin vaikka kertoilla mitä muina päivinä on ollut tai mitä tuleva tuo. Ehkä huomenna pääsen anopin kyyillä käymään ikeassa jee. Tosin mulla ei ole rahaa, mut jee silti. Olishan tuo ollut ihan kiva juttu, jos se ruokapäiväraha olis saapunut mulle tälle viikkoon, mut ei nii ei. Koitanpa silti nauttia siitä reissusta. Ukon kanssa ollaan nyt oltu vaan kotosalla muuten vaa ja tuntuu vähän siltä, että vois tuo yks välillä mennä johonkin, että sais omaa rauhaa. Kaipa tuo, kun liikaa näkee toisen namaa, niin rupee jo vähän ärsyttää. Ihanapa tuo silti on. <3 

Ukko tekee jaihelihakeittoo, vaikkei kummatkaan meistä tykkää siitä. : ( 
Olen silloin tällöin tilaillut avonilta tuotteita ja  tilain sieltä nyt viime aikoina tämmöisen kynsilakan, joka oli ihan ok, vaikkei yhellä lakkaus kerralla peittänyt kysiä hyvin, vaan piti kahella tai kolmella lakkaus kertaa tehtä. Liekkö toi värikin syy siihen, ettei hyvin peittänyt. Olen kyllä ollut muuten ihastunut tähän väriin, kun niin raikkaan kesäinen. 
Nyt tais kesä mennä jo ohi, kun ei ulkonakaan ole ollut pariin päivään lämpöasteita kuin 10-14 korkeintaan ja koko ajan tuolainen massiivinen tumma pilvi katto vaan päällä nyyh. Toivottavasti taas ilmat paranis, koko ajan pelottaa että tulee ihan samanlainen syntän, kylmä,sateinen kesä kuin viimekin vuonna. 

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Nyt Grillaillaa!


Olipa taas kivoin sunnuntai, kun käytiin kaverin luona grillailemassa herkkuja ja muutenkin nautittiin hyvästä seurasta, eikä tarvinnu kotona vaan olla nököttää. On kyllä mennyt iha ihme rytmiin toi nukkuminen, kun ollaan heräilty ton ukon kanssa vasta päivällä kahentoista aikoihin. Ei tarvii ihmetellä miks on nii hönö olo hieman. Eipä tässä muuten ole sen ihmeelisempää ollut elämässä. Haaveilua töistä ja muuttoa muualle pois täältä ja muuten vain kavereiden kanssa hengailua. 



Peilikuvaa henkkamaukan sovituskopeilla. 


torstai 6. kesäkuuta 2013

Kesa rakkautta

Voi onnen päiviä, kun ei tarvitse mihinkään mennä taikka kiirehtiä. Tosin kaikki rutiinit on menetetty ja paikoittain sitä ei tiedä mikä päivä enään on hah. Harmittaa kyllä tosissaan, etten saanut taaskaan mistään kesätöitä, mutta yritän kuitenkin kesän ajan hakea töitä vähän kaikkealta.
Muokkasin yhdestä kuvastani tälläisen love life kuvasen. 
Aa! Haaveilen tällä hetkellä siitä paremmasta optiikasta tohon kameraan, että saiskin parempia lähi-kuvia otettua, mutta raha-tilanne on mitä on, niin saan vaan haaveilla ja ehkä toivoa, että joku ihana sen mulle sponssais osittain lahjaksi. Huomasin justiinsa kyllä viime kerrasta miten kämäisesti itse vielä osaan käyttää tätä kameraani, kun pikkusiskoni joka on todella loistava kuvaaja kävi kyläs ja osas tehdä vaikka mitä tällä mun kameralla. Onhan mulla sellainen opaskirja tullu tähän mukaan, mutta mä mielummin ite kokeilen, kun luen ohjeesta. Mikä ehkä on tyhmää, mutta noh. 
Tein viimeisenä viikkona tälläiset istuintyynyt minulle ja pikkusiskolle. Näiden neulomiseen ei mennyt ku pari päivää, kun innostuin näistä aika paljon. Huom! Ikinä ennen en ole muuta neulonut, kun kaulahuivia ja nekin on aina jääneet kesken. Niin mun mielestä nää on aikamoinen suoritus multa. : D 

Tänään pitäis mennä kaverini tueksi, kun hän ottaa napakorun, niin lupasin tulla messiin vaikka kättä pitelemään. Mietin kyllä, että ehkä otan kuvia jos vaan saan hehee. Ainiin yritän uudestaan laihduttaa taas kerran, mutta huomasin nuista mun valmistujais kuvista millainen mammutti musta on tullut. Oikeastaan ne avas mun silmät näille kiloille. Salaattia siis tänään ja urheilua keskustassa.

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Valmistuin!

Jej! Näin myöhässä nyt sitten täällä hehkutan minun valmistujaisia, kun oli melko kiireinen ja jännä vkl juhliessa. Kuitenkin valmistuin nyt toiseen ammattiini Tapahtumarakentaja artesaaniksi. Harmitti, kun meidän luokka ei mennyt hankkimaan niitä hattuja. Olisin halunnut kyllä sellaisen. Pidin kahdet juhlat ja sain hulluna kukkia ja lahjoja, joita en toden totta osannut odottaa. Arvaatteko kuka pääsee ilosaarirockiin ekaa kertaa elämässä festareille... MINÄ MINÄ MINÄÄÄ! : D Jännittää, sain toki paljon muitakin mahtavia lahjoja joista ehkä myöhemmin kerron lisää jos jaksan. 

Mut tähän väliin voisin laittaa kuvamateriaalia juhlista valmistujais juhlista. 
Aamulla koulun juhliin menossa tämän näköisenä. 
Halasin meidän luokanvalvojaa, joka sanoi mulle "rohkeutta" siks varmaan koska tärisin iha hirmusesti tuolla ihmisten edessä. 
Ilmeellä. :'D
Sitten sitä pakollista poseerausta todistuksen sekä ruusun kera. Oli muutes ihana ruusu. 
Sitten kuva miusta ja miu miehestä. Hymyni vammaa kuten aina. 
Tulihan sitä otettua kuvia enemmänkin, mut en tiedä saanko mä lisäillä niitä tänne, muiden ihmiten vuoksi. :)
Vaihdoin sitten jossain kohtaa iltaa meikkiä ja koruja. 
Minun luokkalaiset, joilla jatkuu vielä koulua vuoden. Niin olivat tehneet mulle ehkä parhaimman valmistujaiskortin! Oli kyllä niin magee kortti, että tää menee varmasti kehyksiin ja seinälle. Tossa kuvassahan mulla on toi meidän valmistujaishattukin päässä. : D

On kyllä muuten sää hellinyt meidä valmistuneita oikein kunnolla. Eikä mitään valittamisen aihetta ole. Tänä päivänä sitä on ilmoitettu työttömäksi ja käyty kelalla istumassa ja nyt ehkä vuorostaan vois lähteä uimaan, jos nyt uskalatais nakata ton talviturkin pois.