tiistai 15. lokakuuta 2013

Red roses

Sain mieheltäni lahjaksi punaisia ruusuja ja olin kyllä tosi otettu ja kiitollinen. <3 

Punaiset ruusut

Englannin kansalliskukkanakin tunnettu punainen ruusu on romanttisen rakkauden, rohkeuden ja kestävän intohimon ehdoton symboli. Sen sanotaan saaneen värinsä kreikkalaisen jumalattaren Afroditen verestä hänen haavoittuessaan ruusupensaan piikeistä uljasta Adonista tavoitellessaan. 'Minä rakastan sinua' on viesti, jota punaisilla ruusuilla kerrotaan. Punainen, nupullaan oleva ruusu viestittää koskematonta kauneutta, jonka terälehtien avautuminen samettiseen hehkuun kuvaa siirtymistä viattomasta ajasta kypsään ikään.  Teksti kopioitu täältä.
Tässä ollaan kovasti innostuttu järjestämään toisenlaisia juhlia. Nimittäin halloween juhlia ja aivan ekaa kertaa olenkin niitä järjestämässä, että saas nähdä miten tässä onnistutaan. Tänään tosiaan pääsin jo vähän ostamaan tarvikkeita juhlia varten. Oikeasti halloweeniahan vietetään 31.10 ainakin amerikassa. Ajatteltiin kavereiden kanssa järjestää juhla nytten, kun sopii paremmin kaikille. Vielä pitäis vaikka ja mitä ostella ja nyt tiedän minkälaisia herkkujakin olen tekemässä. Ei millään enään malttais odottaa lauantaihin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti