Näytetään tekstit, joissa on tunniste vuosikatsaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vuosikatsaus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuosi 2014

Ajattelin jälleen taas nopeasti kyhätä tälläisen vuosikatsauksen tästä vuodesta. Näistä nyt ei tullut niin hienoja, kun viime vuodesta. Huomasin tässä, että en pahemmin ole edes kameralla kuvaillut tänä vuonna, mitä vertaa viime vuoteen. Tai tuntuu, että viime vuonna tapahtui paljon enemmän mitä tänä vuonna. Varmaan siksi tuntuikin, että meni hirmu nopeasti vuosi ohitse. 
Tammikuussa muutimme toiseen yhteiseen asuntoomme ukkoni kanssa. Oli hirveetä stressiä yllä ja hässäkkää, kun heti joulun jälkeen piti hopulla siirtyä toiseen paikkaan.Vietin uuden vuoden silloisten ystävien kanssa ja kävimme katsomassa keskustassa raketteja. Testasin myös uutta hiusväriä mikä osoittautui surkeimiksi hiusväreiksi mitä oon koskaan kokeillut. Ei ainakaan minun hiuksiini tarttunut. 
Pikkuiselle Zipolle saimme hommattua suuremman terraarion. Innostuin jälleen liikunnasta ja laihduttamisesta sekä ulkoilin enemmän. Käytiin kavereiden kanssa nuotiolla makkarat polttelemassa ja odotin jo innolla kesää sekä stressasin tulevaisuutta. 
Kävimme katsomassa ukon ja kaverini kanssa Santa Cruz:in keikkaa. Vaihteeksi murehdin hiuksistani ja väri vaihtui blondista violettiin ja mietin jo pääni kynimistä lyhyeksi.
Tässä kuussa oli ikean reissu taas ja tuli ostettua kaikkea turhaa hömppää. Kävin leikkuuttaa hiukset ja en ollut loppupeleissä tyytyväinen kampaukseeni. Vaan innolla odottelin hiusten kasvua. Kävin katsomassa The blankon keikkaa ja olin koko keikan jälkeen ihan kieroksilla, kun en ollut osannut odottaa mitään niin hyvää musiikkia. Kävin myös huvikseen kaverin kanssa iisalmessa pyörimässä. 
Vappu tuli vietettyä kaverin kanssa mökkillä bailatessa Vuokatissa. Kesä tuntu olevan jo ja yritin laihduttaa jälleen. Kavereiden kanssa kävimme piknikillä linnan raunioilla. Pikkuinen rakas Zippo menehtyi ja terraario näytti hyvin tyhjältä ja kolkolta. 
Kesäkuussa aloin pitkästä aikaa lukemaan taas paljon eri kirjoja ja hiusten värit vaihtu pinkistä vaaleanpunaiseen. Kotiimme myös saapui gerbiili sisarukset Tiuhti ja Viuhti.
Hiusten väri taas vaihtui tumman violettiin ja siitä sitten ruskeaan, mutta en taas kovin kauaa viihtynyt tummassa värissä. Elelin taas yksikseni kotona, kun ukkelilla alkoi etelässä työt. Odotin vain innolla ens kuuta, että pääsin näkemään perhettäni. 
Elokuussa mentiin käymään vanhalla kotipaikkakunnallani Kuusamossa ja näkösteltiin perhettä ja isosiskon pientä Ronja vaavia varsinkin, kun en ollut häntä sitä ennen kertaakaan nähnyt ja jännitin jopa pienen näkemistä. Hiusten väri vaihtui elokuussa takas blondiin ylläri lylläri. Osallistuin mukaan kutsumua kampanjaan.
Kävin taas parturissa ja leikkuutin sivukaljun. Ukkolla alkoi taas etätyöt ja olin jälleen yksin ja vieläpä meijä vessaa oli remontissa tämän koko kuukauden ajan. Elin ilman vettä koko sen ajan ja oli se melkoista selviytymistä. Tunsin olevani tosi yksinäinen ja haaveilin täältä muuttoa muualle.
Vietin synttäreitäni rennosti ystäväni kanssa ja kävimme kiinalaisessa syömässä. Fiilistelin treenaamisen ja laihdutuksen tuloksia ja ensilumikin tuli jo lokakuussa. 
Olin jo kyllästynyt vaaleaan hiuskuontalooni ja tahdoin kunnolla repästä. Joten tilasin pari putelia eri sinisen sävyjä  joista sekoitin oman sävyni. Ihastuin kunnolla tähän väriin, että taitaa olla yks minun suosikki väreistä. Ukkolla loppu etätyöt ja hän palasi taas kotiin ja olin siitä iloinen.
Vietimme ukon kanssa 5-vuotis päivää. Joulu oltiin täällä meillä sisärusteni kesken ja oli oikein mukava joulu. Ainakin vähemällä stressillä selvittiin. 

Tässäpä tämä nyt oli. Jälleen kerran toivon, että ens vuonna olisi enempi toimintaa ja meininkiä. 
Hyvää uutta vuotta kaikille!

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

2013 vuoteni!

Yritinpäs minäkin paintin voimalla taiteilla tälläisen muistelon koko tästä vuodesta. 

Kävimme ensimmäistä kertaa ukkelini kanssa laivareissulla Tukholmassa. Ja kyseessä oli myös minun eka ulkomaan matkani hah. Ostelin kaikkea kivaa koko reissun aikana, että sitä sitten oltiin loppukuukausi melko persaukisia. Olin myös koulun takia työharjoittelussa Jyskissä ja en erityisemmin tykännyt olla, erään kiusaajan vuoksi. 
Hiukset vaihtoivat väriä taas violetin, pinkin sekotukseen. Koitin jaksaa viellä työpaikassani, vaikka olin henkisesti melko lailla loppu.
Lopulta järkiinnyin ja tulin siihen tulokseen ettei minun tarvitse kärsiä yhden ihmisen vuoksi ja vaihdoin työharjoittelu paikkaa. Mikä oli ehkä elämäni viisain päätös. Sillä uusi paikka oli mahtava ja työkaverit myös! Menin lomalle Ouluun ja päätin mennä parturiin. Se ei sitten ollutkaan ihan järkevää, kun mielestäni parturi leikkas hiukseni aivan liian lyheksi ja eikun kasvattelemaan urakalla. Ainiin biologinen isäni otti minuun myös ensimmäistä kertaa yhteyttä. Tosin en ole tähänkään päivään menneessä vastannut hänelle mitään. Koska hieman pelottaa. 
Laitoin pitkän tauon jälkeen huulikoruni takaisin ja onneksi reikä ei ollut mennyt täysin umpeen. Aloin myös pitkästä aikaa maalailemaan ja muka syömään vähän terveellisemmin. Kävimme myös ulkona paljon kavereiden kanssa ja katsomassa yhtä hyvää keikkaa. Koitin hakee hulluna kesätöitä joka paikkaan. 
Toukokuussa satoi vieläkin lunta ja se hieman masensi, kun tuntui, että kesä ei tule ikinä. Kävimme myös kavereiden kanssa Oulun tatuointimessuilla ja sain kutsun omiin valmistujais juhliini. Niin ja kuun lopussa valmistuin toiseen ammattiini tapahtumarakentaja. Hain vieläkin kesätöitä ja töitä tuloksetta. 
Vietin ehkä rennoimman juhannuksen ikinä ukkoni ja kavereiden kanssa. Syötiin hulluna grilliruokaa ja nähtiin siili, joka himoitsi meidän juustonaksuja. Koitin saada hiuksistani pastellin pinkit, mutta niistä tuli vähän sekalaisen väriset. En saanut töitä ja se vähän harmitti. 
Heinäkuu oli mielestäni paras kuukausi tänä vuonna! Nauroin paljon ja tutustuin hieman uusiin ihmisiin. Kävimme ilosaarirockissa katsomassa huippuja esiintyjiä ja mua hieman jännitti se ihmismäärä, mutta selvisin hienosti ja näinhän mä mun suosikki bändin livenä ekaa kertaa ja viimeistä. Ukolla tosin alkoi taas etätyö ja sain ruveta totuttelemaan yksin oloon. Sain kaverilta turkoosin hiusvärin, jonka menin heti lätkäsemään hiuksiini.
Olin paljon yksikseen ja hiusten väri haalistui hiljaa pois. Maalailin taas pari taulua ja syötiin vkl ukon kanssa usein sushia. Koitin hakea töitä joka paikkaan.
Sain töitä Oulusta ja lähdin viikoksi sinne, sillä en parin päivän jälken halunnut tehdä ainuttakaan soittoa kenellekkään puhelinmyynti työssä. Se työ ei ole vain minulle tehty, kiitos paniikkikohtauksien. Vihasin itseäni ja tuntui, että kukaan ei tukenut minua. Matkasin myös äitini luokse etelään viikoksi ja sain mietiskellä rauhassa asioitani. Haaveilin myös pitkistä hiuksista. 
Ensilumi tuli maahan ja todellisuus tajuntaan, että talvi tulee eii. Vietin synttäreitä ja kävimme katsomassa Sami hedberg show. Hiuksetki taas vaihtoivat väriä takaisin pinkkiin. Koitin jälleen syödä terveellisemmin ja laihduttaa, mutta tuloksia ei vaan alkanut näkymään viikon jälkeen ja repsahdin taas. 
Rakas Hosuli nukkui pois. Ikävä on pientä lumipallo prinssiä. :'( Kävimme miehen kanssa ulkona enemmän, kun hänellä loppuivat työt. Koko kuukausi meni vähän sellaisessa sumussa ohitse, kun odotin vain joulukuuta. Mies hankki minulle toisen kääpiöhamsterin Zipon. 
Vietin ukkelini kanssa 4-vuotis päivää ja isosiskon tyttö vauva Ronja syntyi 12 päivä joulukuuta.Käytiin Jyväskylässä kaverin luona kierros ja bailattiin. Hankittiin ehkä hienoin kuusi ikinä tai pikkusiskoni sen valitsi. Ja hän taiteili hienoja possupipareita. Jotka tosin minkä poltin, anteeksi vielä kerran. Stressasin hieman, kun järkkäilin joulua minulle ja sisaruksilleni, mutta oli ehkä paras joulu ikinä. 

Tälläinen oli vuoteni ja toivottavasti ensi vuosi on tuplasti parempi!