sunnuntai 29. joulukuuta 2013

2013 vuoteni!

Yritinpäs minäkin paintin voimalla taiteilla tälläisen muistelon koko tästä vuodesta. 

Kävimme ensimmäistä kertaa ukkelini kanssa laivareissulla Tukholmassa. Ja kyseessä oli myös minun eka ulkomaan matkani hah. Ostelin kaikkea kivaa koko reissun aikana, että sitä sitten oltiin loppukuukausi melko persaukisia. Olin myös koulun takia työharjoittelussa Jyskissä ja en erityisemmin tykännyt olla, erään kiusaajan vuoksi. 
Hiukset vaihtoivat väriä taas violetin, pinkin sekotukseen. Koitin jaksaa viellä työpaikassani, vaikka olin henkisesti melko lailla loppu.
Lopulta järkiinnyin ja tulin siihen tulokseen ettei minun tarvitse kärsiä yhden ihmisen vuoksi ja vaihdoin työharjoittelu paikkaa. Mikä oli ehkä elämäni viisain päätös. Sillä uusi paikka oli mahtava ja työkaverit myös! Menin lomalle Ouluun ja päätin mennä parturiin. Se ei sitten ollutkaan ihan järkevää, kun mielestäni parturi leikkas hiukseni aivan liian lyheksi ja eikun kasvattelemaan urakalla. Ainiin biologinen isäni otti minuun myös ensimmäistä kertaa yhteyttä. Tosin en ole tähänkään päivään menneessä vastannut hänelle mitään. Koska hieman pelottaa. 
Laitoin pitkän tauon jälkeen huulikoruni takaisin ja onneksi reikä ei ollut mennyt täysin umpeen. Aloin myös pitkästä aikaa maalailemaan ja muka syömään vähän terveellisemmin. Kävimme myös ulkona paljon kavereiden kanssa ja katsomassa yhtä hyvää keikkaa. Koitin hakee hulluna kesätöitä joka paikkaan. 
Toukokuussa satoi vieläkin lunta ja se hieman masensi, kun tuntui, että kesä ei tule ikinä. Kävimme myös kavereiden kanssa Oulun tatuointimessuilla ja sain kutsun omiin valmistujais juhliini. Niin ja kuun lopussa valmistuin toiseen ammattiini tapahtumarakentaja. Hain vieläkin kesätöitä ja töitä tuloksetta. 
Vietin ehkä rennoimman juhannuksen ikinä ukkoni ja kavereiden kanssa. Syötiin hulluna grilliruokaa ja nähtiin siili, joka himoitsi meidän juustonaksuja. Koitin saada hiuksistani pastellin pinkit, mutta niistä tuli vähän sekalaisen väriset. En saanut töitä ja se vähän harmitti. 
Heinäkuu oli mielestäni paras kuukausi tänä vuonna! Nauroin paljon ja tutustuin hieman uusiin ihmisiin. Kävimme ilosaarirockissa katsomassa huippuja esiintyjiä ja mua hieman jännitti se ihmismäärä, mutta selvisin hienosti ja näinhän mä mun suosikki bändin livenä ekaa kertaa ja viimeistä. Ukolla tosin alkoi taas etätyö ja sain ruveta totuttelemaan yksin oloon. Sain kaverilta turkoosin hiusvärin, jonka menin heti lätkäsemään hiuksiini.
Olin paljon yksikseen ja hiusten väri haalistui hiljaa pois. Maalailin taas pari taulua ja syötiin vkl ukon kanssa usein sushia. Koitin hakea töitä joka paikkaan.
Sain töitä Oulusta ja lähdin viikoksi sinne, sillä en parin päivän jälken halunnut tehdä ainuttakaan soittoa kenellekkään puhelinmyynti työssä. Se työ ei ole vain minulle tehty, kiitos paniikkikohtauksien. Vihasin itseäni ja tuntui, että kukaan ei tukenut minua. Matkasin myös äitini luokse etelään viikoksi ja sain mietiskellä rauhassa asioitani. Haaveilin myös pitkistä hiuksista. 
Ensilumi tuli maahan ja todellisuus tajuntaan, että talvi tulee eii. Vietin synttäreitä ja kävimme katsomassa Sami hedberg show. Hiuksetki taas vaihtoivat väriä takaisin pinkkiin. Koitin jälleen syödä terveellisemmin ja laihduttaa, mutta tuloksia ei vaan alkanut näkymään viikon jälkeen ja repsahdin taas. 
Rakas Hosuli nukkui pois. Ikävä on pientä lumipallo prinssiä. :'( Kävimme miehen kanssa ulkona enemmän, kun hänellä loppuivat työt. Koko kuukausi meni vähän sellaisessa sumussa ohitse, kun odotin vain joulukuuta. Mies hankki minulle toisen kääpiöhamsterin Zipon. 
Vietin ukkelini kanssa 4-vuotis päivää ja isosiskon tyttö vauva Ronja syntyi 12 päivä joulukuuta.Käytiin Jyväskylässä kaverin luona kierros ja bailattiin. Hankittiin ehkä hienoin kuusi ikinä tai pikkusiskoni sen valitsi. Ja hän taiteili hienoja possupipareita. Jotka tosin minkä poltin, anteeksi vielä kerran. Stressasin hieman, kun järkkäilin joulua minulle ja sisaruksilleni, mutta oli ehkä paras joulu ikinä. 

Tälläinen oli vuoteni ja toivottavasti ensi vuosi on tuplasti parempi!


Ohi on

Kylläpäs se taas nopeasti joulu meni ohitse. Oli kyllä todella kiva joulu sisaruksien kanssa ja sain aika kivoja lahjojakin. Harmitti, kun piti hyvästellä pikkuveli ja pikkusisko perjantaina, kun ei taas tiedä milloin nähdään. Jos olis enempi varaa niin kävisin varmasti useammin heitä morjestamassa. Syötiin kyllä ihtemme ihan kuoliaaksi, että olis vähempikin ruoka määrä riittänyt. Kinkkua olisi vieläkin, mut hyih alkaa jo tehdä pahaa sen syöminen. Tässä jo oon aloitellut pikku hiljaa tavaroiden pakkaamisen. Tiistaina pitäis tulla tarkastaja kahtoo, että saadaanko me ylipäätään vaihta asuntoa. Uskoisin, kun ei täällä olla mitään tuhoja tehty, että siinä kunnossa on, kun muutimme tähän. 
Näkyy muutamia herkkuja, mitä meillä oli jouluruokana. 
Jouluset kynnet. 
Kuvia olisi ollut enemmänkin, mutta en tiedä mikä nyt on bloggerissa hätänä, kun muuntaa näiden kuvien värejä ihan kummallisiksi välillä. Vai onkohan se tässä koneella se vika. Laatukin näyttää bloggeriin lataamisen jälkeen huonommalta. Kohta on uusivuosikin ja saas nähdä miten me se päivä vietetään. Varmaan ollaan kavereilla ja ammutaan raketteja. Aika perus uudenvuoden suunitelmat. 

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Palaneet piparit

Ompa ollut kerrankin vilskettä ja meininkiä täällä meillä, kun pikkusisko ja pikkuveli tulivat tänne minun luokse viettämään joulua. Kuusikin kerettiin jo laittaa paikoilleen torstaina, että ei olla ihan menty perinteiden mukaan tänä vuonna. Viellä olisi melko paljon tehtävää, mutta olen yrittänyt olla stressaamasta. Tehtiin pipareitakin yks päivä, jotka minä mämmikoura poltin uuniin. 
Saatiin muuten nyt varmuutta siitä, että muutamme uuteen asuntoon. Avaimet saadaan jo kymmenes päivä ens kuuta, että pitääpä tässä alkaa joulun jälkeen pakkailemaan tavaroita pikku hiljaa. En oo jotenkin vielä käsittänyt asiaa, että tästä ollaan tosissaan muuttamassa, mutta kaipa se sitten lähempänä iskee tajuntaan. Tämä kämppä on ainakin jo irtisanottu, mutta oon minä jo vähän käynyt haaveilemassa ikean sivuilla. Olishan se kiva sitten sisustaa kämppä ihan uuteen uskoon. 
Ziposta on tullut pikkuisen rohkeempi näinä päivinä. Uskaltautuu ainakin useammin näkyville iltaisin. On myös selvästi kasvanutkin isommaksi vähäsen. Zipolekkin menin ja ostin pienen joululahjan eläinkaupasta, että saas nähdä tykkääkö pikku ukkeli maissiherkkutikuista. Käsissä Zippo ei vieläkään tykkää olla ja yrittää hyppiä aina tilaisuuden tullen pakoon. Pääsihän se kerran hyppäämään ukkoni käsistä lattialle ja siinähän se olikin operaatio ottaa vauhtihirmu kiinni. Onneksi ei sattunut mitään ja saatiin pikku otus takas terraarioon. Kovasti oon yrittänyt bongailla sille isompaa terraarioo sopu hinnalla, mutta ei ole ainakaan vielä osunut kohdalle. 
Tää tonttu nyt toivottaa joka iikalle hyvät joulut! 

lauantai 14. joulukuuta 2013

Dead can dance

Miten tämä aika taas on mennyt näin nopeasti, kun kohta on jo jouluaatto ja ens viikolla pitäis tulla mun sisarukset tänne meille viettää joulua. Isosisko synnytti terveen pienen tyttö vauvan 12 päivä. Voi, kun pääsis pientä näkemään heti, mutta pitäis jostain saada rahat lentolippuihin englantiin Newcastleen. Harmittaa ihan himuisesti. Sitten tässä on tehty kiireessä jouluostoksia ja jouluruoka valmistelu ostoksia. En tiedä rupeanko paistamaan itse kinkkua. Kaikki on sanonut, että se on ihan helppoa, mutta sitten, kun olen tässä noita ohjeita kahtonut niin ei minusta nyt kovin helpolta vaikuta. Saas nyt kuitenkin nähdä mitä teen sitten. Vielä pitäis joku kiva syntymäpäivä lahja keksiä ukolleni, kun hänellä on tammikuun 4 päivä synttärit. 

Tuli siellä Jyväskylässäkin käytyä itsenäisyyspäivä viikolla ja oli ihan mukava reissu. Vaikka jäi vähän harmittamaans se, ettei ollut enempää rahaa shoppailuun heh. Käytiin päiväseltään shoppailemassa ja sitten kylpylässä uimassa nahkamme ryppyisiksi sekä illasta mentiin katsastamaan Jyväskylän yöelämää. Mahtava meno kaiken kaikkiaan, vaikka minua vähän aluksi jännikki ja jopa pelottikin.Olin aika lailla selvin päin alkuillan ja tuli paljon kaverille tuttuja ihmisiä vastaan ja mä olen tosi ujo uusia ihmisiä kohtaan taas. Rupesihan se hävettämään, kun en edes uskaltanut kätellä vaa silleen pienesti vilkutin ääh. Pitäis tostakin vähän päästä yli ja oppia ihan normaalisti tervehtimään uusia ihmisiä, eikä vain juosta karkuun. Kuitenkin sitä ollaan jo tämän ikäisiä. 
Hihihi... Minä sain jo ensimmäisen joululahjani eilen kaveriltani. Toivottavasti kaverini tykkäs miu antamasta lahjasta, vaikkei se nii heino ollut, ku kaverin antama. Äää! Oon iha surkee aina ollut hankkimaan ihmisille lahjoja. Yleensä joka vuosi joululahjoissa meen aina vikaan pikkusiskoni kohdalla. Jospa nyt tänä vuonna onnistuis. 
Sain tuolaisen kivan t-paidan ja iihanat legginsit, joita olen kuolaillut jo pitemmän aikaa. En oo kuitenkaan raaskinut ostaa, kun ovat olleet melko hintavia. Hyvin kaverini tuntee mut, kun osu iha nappiin tämä lahja.
Pitäis tässä seuraavaksi lähteä tarkistamaan kirpputori paikkaani, että missäs kunnossa se nyt on ja viedä lisää tavaroita sinne. Nyt on yllättävän hyvin käynyt kaupan kaikki. Oon kyllä myynyt niin alihintaan vaan kaikki pois, että ei turhaan enään nurkissa olis. Tuntuu taas, että olen kirjoitellut aivan turhuuksia. Joten nyt heipä hei. 


tiistai 10. joulukuuta 2013

Rakastan sinua

Ihanaa vuosipäivää meille.
 Neljäs vuosi tuli täyteen ja eteen päin  vaan porskutetaan. 
Pitäisi ottaa meistä uudempia kuvia. Tämäkin taitaa olla kahden vuoden takaa. Nakerran sun otsaa hah. <3

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Hello December!

Miten tämä aika menee näin nopeasti? En ymmärrä. Nyt on jo Joulukuu! Toivottavasti tästä kuukaudesta tulisi hyvä ja tapahtumarikaskin. Ainakin ens viikolla meillä olisi suunitelmissa käväistä kaverin luona Jyväskylässä pitämässä hauskaa ja vähän tekemässä vielä lopullisia jouluostoksia. Mukavaa, kun en ole tainnut viellä koskaan käydä Jyväskylässä. Ehkä ollaan myös miehen kanssa muuttamassa pienempään asuntoon tammikuun alussa, että saas nähdä mitä tapahtuu. Innolla odotan ainakin jouluaattoa, kun pikkusisko ja pikkuveli pitäisi tulla tänne mun luokse viettämään joulua jee. Isosiskonkin synnyttäminen kohta lähenee, että tässä jännäillään, milloin saadaan kuulla ilouutisia. Tyttö vauvan laskettu aika olisi 8 päivä tätä kuuta, mutta sehän saattaa jo tulla ihan milloin vain. 
Ei tässä tämän enempää, kuin hyvää joulukuuta! 

tiistai 26. marraskuuta 2013

Hiljaisia päiviä

Tuli kai se talvi nyt tännekin. Olen näköjään pitänyt vähän taukoa päivittämisessä, kun ei ole erityisesti tapahtunut mitään jännää elämässä. Olen tehnyt jo suurimman osan joululahja ostoksista jee. Edistystä, kun yleensä jätän homman melko viime tippaan. Sain mieheltäni jo tosin nyt joululahjan... Kääpiöhamsterin roborovski pojan. Pikkunen sai nimekseen Zippo. On hirmu vauhdikas, mutta mahdottoman ujo. Ainakin vielä, kun on ollut meillä vasta vähän aikaa. Vaikeata on ollut ottaa kuvia, kun Zippo uskaltautuu ulos vasta piilostaan, kun ollaan ukon kanssa menty nukkumaan. 
Tämä marraskuu on mennyt yllättävän nopeasti. Niinkuin olisin mennyt ihan täydessä sumussa, kun ei mitään kummempia muistikuvia ole. Kotona vaan ollut. Onneksi onki mennyt näin nopeeta, kun alkaa joulukuu ja saa sen luvan aloittaa kaiken maailman jouluhössötyksen.
En tiedä taas mikä ihme on bloggerilla menossa, kun vääristää näiden kuvien värejä. 
Lehtien otsikot naurattaa jälleen... :'D 
Tälläistä tällä kertaa, nyt vaan toivottais, että sais sen innostuksen takaisin tähän blogiin paremmin. 

perjantai 15. marraskuuta 2013

Hei hei Hosuli

Nuku hyvin pikkunen...

Tummuessa illan,
luona sateenkaarisillan,
kun auringon viimesäteet taipuu,
niin moni hamsteri uneen vaipuu.
On päivän leikit jääneet taa,
ne onnellisna nukahtaa.
Nähden unta ystävistä,
perheistä ja hetkistä yhteisistä.
Odottaen sitä aamua valkenevaa,
kun jälleen yhdessä leikkien kirmata saa.

12/2011 - 11/2013 

perjantai 8. marraskuuta 2013

November

Täällä on viikon ajan näyttänyt ilmat tältä. Ei kovin mieltä nostattavaa. 

  Oliskin jotain iloista kerrottavaa, mutta minusta on tainnut tulla kyyninen, mökkihöperö. Ei sillä, että olisi ollut tällä viikolla mikään hirveä hinku tavata ihmisiä. Kerrankin on vaan ollut ihan jees kotona olla. Pakko niitä töitä on kyllä jostain löytää tai edes se harjoittelu paikka. Ei pitemmän päälle tämä paikallaan olo ole ihan terveellistä.

Tuntuu tällä hetkellä, että kaikki etenevät asioissaan eteenpäin, mutta minä vain olen tässä. 


keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Voihan isojalkaisuus ja lyhyt keksikroppaisuus!

Olinpa niin innoissani minun nettitilauksista, että menin sitten tuonne hirmu sateeseen hakemaan pakettiani ja sain pettyä pahemman kerran. Itkujen itku! Ihanat korkkarti tuli joo, mutta numeroa aivan liian pienet, vaikka otin omaa kokoani 38. Sitten aivan ihana pitsi mekko, niin totta kai se on taas aivan liian iso mulle ylhäältä. Pitkästä aikaa olisin saanu hyppiä  materiaalionnisuudesta, mutta ei... murr. 
Eipä sitten ole mitään kivaa päälle pantavaa pikkujouluihin. Täytyy vaikka yrittää myydä nämä. 
Eipä tässä muuta, kun olen pettynyt koko tähän päivään. Tuli ehkä turhin kirjoitus ikinä, mutta pitipä saaha tätä ärsytystä jotenkin purettua.

Voishan tähän loppuun piistää esille vaatteita, joita olen tällä hetkellä myymässä pois:
Sininen kangastakki kokoa: s!
Valkoinen pitsi juhlapaita kokoa: L, mutta vastaa enempi M!
Mustat revityt, risti niitti shortsit kokoa: 38!
Ja jos joku haluaa noi kultaiset korkkarit kokoa 38, mutta minusta vastaa kokoa 37. Niin lähtö hinta on 25€ (sisältää postimaksun!)


tiistai 29. lokakuuta 2013

Old look

Huvittaa, kun olen yrittänyt lopettaa sen liiallisen ilta syöpöttelyn ja eilen mä vaan mietin koko illan ajan savustettua lohta kuola valuen. Ei oo kyllä helppoo yhtään... Koska menin sitten ja retkahdin heti syömään leipää. Mikä on aika nonono listalla jos yrittää vähentää hiilareita. No uutta yritystä vaan kehiin ja tahdonvoimaa vaan jostain lisää. 
Meninpäs muuten tänä aamuna värjäämään hiukset sitten loppujen lopuksi cyclamen värillä. Muutamalla pesulla tää on aina sitten haalistunut violetin pinkistä enempi pinkkiin. Tuli heti kotoinen olo, kun laitto pitkästä aikaa tämän värin päähän. Tuli myös unohdettua, että miten tää väri sotkee... Oli koko vessa ihan pinkin peitossa ja voi tuota allasta... Jonka mies on pistänyt tukkoon partakarvoillansa murr. Lopputulos oli ihan hyvä jeje. 
Laitoin myös samalla kynnet kivan näköisiksi. Käytin tohon yhteen kynteen pimeässä hehkuvaa kynsitarraa, että saas nähä säikähdänkö taas yöllä omaa sormeani. 

maanantai 28. lokakuuta 2013

Rauhallinen viikonloppu

Oli kyllä ihana viikonloppu olla vain tuon miehen kanssa. Käytiin kyllä kyläilemässä ihmisten luona, mutta muuten ollaan vain oltu. Mukavia välillä tälläisetkin viikonloput. On vaan pitkästä aikaa tosi hyvä olo. Ainiin värjäsin hiusjuureni piiloon ja nyt mulla on tämmöinen ahdistava keltainen pää. 
Tässä väri on vasta saatu päähän ja minua naurattaa, kun näytän iha kaljuuntuneelta! :'D
Tässä valmis lopputulos ja juu juuri on iha keltainen.... 
Kyllä nyt haluaisi vaan lätkästä jonku järkevän värin päähän. En ole vaan oikein päättänyt, että mikä väri, kun tekisi mieleni laittaa taas se musta, mutta se juurikasvu... Sitten melko hopeisen vaaleat hiukset tai pinkki takaisin. Ai juu mullahan on vielä se karkin ruskeanvaalea väri tuolla oottelemassa, että jos sen laitan. Nyt kyllä tuntuu, että on liikaa vaihtoehtoja. 
Olen yrittänyt alkaa taas syömään vähä terveelisemmin, että olis mielellään joka aterialla salaattia puolilautasta ja muutenki iha koti-ruokaa. Huomattiin miehen kanssa, että on tullut nyt viime aikoina käytyä ulkona syömässä ihan liikaa ja eipä tuo edes auta mun laihdutus yrityksiä. 
Hosulista on kyllä vaikea välillä ottaa kuvia, kun pikku ukko ei pysy paikallaan kovin kauaa.
Näihin kuviin ja juttuihin tällä kertaa. Vois nyt vaa 'nauttia' maanantaista ja keksiä jotain tekemistä. 

torstai 24. lokakuuta 2013

Nolla tila

Tuli jostain kumman syystä hinku tulla kirjoittelemaan, vaikkei mulla nyt ole niin mitään kerrottavaa. Juhlat tuli ja meni ja tulin siihen tulokseen etten enään ikinä järkkää mitään. Tai oikeastaan mitään ei vaan pidä suunitella etukäteen, kun pieleen ne suunitelmat menee kuitenkin. Kaverin koira Minniekin oli minulla kolme päivää hoidossa. Vanhan rouvan kanssa meni ihan hyvin. Toinen vaan ikävöi omaa perhettä aika paljon, ettei omat raksut meinanneet maistua ja lenkkeily oli yllättävän vaikiaa. Välillä tuntu niin kuin olisin kissaa koittanut lenkittää. Yllätyin siitä kuitenkin miten paljon Minnie halusi leikkiä ikäisekseen ja yllätyin kans siitä, että kun Minnien omistajat tuli hakemaan sitä, niin sain palkkaa. Olin vähä wut?! Koska en ollut todellakaan odottanut, että saan rahaa siitä, että hoidan koiraa kolme päivää. Olin vaan mielissäni, että mulla oli pikku kaveri seurana. Oli kuitenkin kiva yllätys... Taisin unohtaa kiittää vaan.

Eilen kävin postattamassa luomen pois lääkärissä ja mulla oli hirmuset pelot, että miten se sattuu yms. Tyhmä mä olin, kun eihän siinä mennyt, kun 5 minuuttia ja se oli siinä. Tosin se puuduttaminen tietty sattu ja nythän tota on vaan jomottanut, että kuha tosta paranisi vaan nopeasti. Tässä ollut hirvee hinku ja halu värjätä toi kauhee hiusjuuri pois. Onhan tässä melkein mennytkin kolme kuukautta ohi. Sitten toisaalta, kun nämä on niin huonossa kunnossa, että ei tekis pahitteeksi olla värjäämättä vaikka puoleen vuoteen. Olen lukenut, että jos yrittää kasvattaa sitä omaa väriä takaisin, niin se saattaa siitä maantienharmaasta ajan kuluessa mennä enempi siihen ruskean suuntaan tai  vaalentua. Puhumattakaan siitä, että se hiuslaantu siitä parenee. En sitten tiedä, kun olen näin ailahtelevainen. Kyllästyttää jo tää väri siihen malliin, että tekisi mieli pistää joku räikeämpi päähän tai joku muu. Himottais taas ne mustat, mutta pitäis ehkä kolmannen kerran muistaa, että ei ne näytä hyvältä ohuissa hiuksissa + se ihanan  vaalia juurikasvu...
                                                               Kiva harmaa hiirulainen olen ygh. 
Olen viime aikoina nähnyt aika erikoisia unia mm. eri työpaikoista joissa olen iloisena töissä. Yhessä unessa olin puutarhalla ihan mielissään kastelemassa äitienpäivä ruusuja. Mitä vois näistä unista päätellä ekana, voisi olla se, että haluan kovasti töitä. En tiedä on ollut viime aikoina vaan hirvee pelko päässä, että mä en mihinkään tästä edisty ja eristäydyn kaikesta. Välillä alkaa masentaa, että miksen minä kelpaa mihinkään ja vaikka yrittän kahta kovemmin, niin mitään eri tulosta mä en saa aikaan. Ehkä en tämän enempää tästä asiasta tänne kirjoittele. Rupee vaan kuvittelemaan sen mustan mörön, joka kuiskii koko ajan sun korvaan, että olet ihan luuseri, paska, tyhmä ihminen. Seuraavaksi se sun itsetunto on taas tuolla pohjalla haa!
Parempaa fiilistä odotellen...

perjantai 18. lokakuuta 2013

Lunta hyrr!

En kyllä tiedä johtuiko eilisestä täysikuusta vai mistä, kun en saanut taas nukuttua. Taisin nukahtaa vasta puoli viiden aikaan ja kumma, kun heräsin kuitenkin kymmeneltä. Olo on kuitenkin hirmu väsynyt ja just semmoinen, että ei jaksaisi tehdä mitään. Tänäänhän se kuitenkin pitäisi tehdä hommia. Siivota, esivalmistaa herkut ja koristella. Pitäisi varmaan keittää toinen kuppi kahvia. 

Kyllä muuten meinasi aamulla leuka tippuu lattiaan, kun katsoin ulos. Ihan niiku yhen yön aikana oltais vaan hypätty syksystä suoraan talveen. Skipattu yks kuukausi välistä vaan. Ulkona on varmaan joku 10cm verran lunta tai enemmänkin. Heti tullee semmonen hätä, että hitsit mullahan ei ole edes talvitakkia. Vieläkin sataa lunta ja rupes jotenkin automaattisesti kaikki rasittavat joulurallatukset soimaan päässä. 
Eilen päivällä näytti tältä. Vähän oli satanut yöllä lunta joka nyt kuvassa näyttää sulavan pois.
Nyt! Huvittaa, kun mulla taitaa olla samallainen kuva meidän makkarin maisemasta viime vuonna otettuna. 
Noni nyt sitä on ihmetelty taas tätä lumen tuloa.

On muuten tullut hirmuinen hinku saada toinen hamsteri vauva! Tässä olen aamun kahtonut netistä löytyiskö isompaa terraariota hyvään hintaan, kun eläinkaupasta jos menet ostaa niin maksat maltaita. Niin kuin tuosta Hosulin terraariosta joka on melko pienikin, niin pulitin siitä 75€. Hyvällä tuurilla saisit pari kertaa isomman ja vain kolmeen kymppiin. Mietinnässä olisi nyt syyrialainen hamsteri mikä on isompi, kuin kääpiöhamsteri. Hosulihan on kääpiöhamsteri talvikko. 
Saahan sitä haaveilla. Kiva, kun mulle on tulossa ens viikolla varmaan hoitoon kaverin koira pari kolme päivää. Mukavaa, kun ei tartte olla ihan yksin, että on pikkunen seurana. Oonkin ollut, että jos tarttee hoitopaikkaa, niin mulle vaa hehe!  

torstai 17. lokakuuta 2013

100 kirjoitus

Eilinen päivä ei kyllä ollut mikään maailman paras päivä. Ei ollut mitään erityistä syytä siihen pahaan tuleen paitsi se, että mies taas lähti töihin kauas. Onneksi nyt on sentään lyhempi viikko, mutta kurjaa olla vaan yksin kotona.Onneksi eilen oli kuitenkin se Sami hedberg show, että pääsipä sitä kunnolla pitkästä aikaan nauramaan. Kyllä sattu poskilihaksiin sen kahden tunnin jälkeen ja sen ohjelman jälkeen ukko sitten lähtikin matkaamaan töihin suuntaan. 
Tänään pitäisi vielä lähtee keskustaan köpöttelee kaverin kanssa ostoksia tekemään. Olen kyllä saanut aika lailla kaikki koristukset hankittua nihin juhliin, mutta vielä vois jotain pientä kivaa. Minä sitten päätinkin tulla perus noidaksi sinä iltana. Ehkä jos aikaa olis ollut enemmän suunitella juhliin, niin olisin enemmän kyllä panostanutkin asuunkin. Ainiin olipa aamulla masentava näky, kun oli lumet sitten tännekkin satanut möm. Tuntuu, että tuli nyt toi ensilumi paljon aikaisemmin, kun viime vuonna? Ehkä tuon takia joulu krääsääkin löytää jo pilvin pimein, kun nyt juhlitaan sitten joulua jo marraskuussa hah! : D

No höh! Enpä sitten tiedäkkään pääsekö tässä ostoksia tekemään, kun ei oo taas kela maksanut rahoja. Kävin nyt tässä katsomassa, että kiva. No pittää mennä muuten vaan kävelee tuonne ulos, kun rupee vaan ahdistaa kotona istuminen. Yks kaverikin soitti tässä nytten, ettei tule niihin juhliin. Nyt ei mee kyllä asiat taas putkeen möm. 


tiistai 15. lokakuuta 2013

Red roses

Sain mieheltäni lahjaksi punaisia ruusuja ja olin kyllä tosi otettu ja kiitollinen. <3 

Punaiset ruusut

Englannin kansalliskukkanakin tunnettu punainen ruusu on romanttisen rakkauden, rohkeuden ja kestävän intohimon ehdoton symboli. Sen sanotaan saaneen värinsä kreikkalaisen jumalattaren Afroditen verestä hänen haavoittuessaan ruusupensaan piikeistä uljasta Adonista tavoitellessaan. 'Minä rakastan sinua' on viesti, jota punaisilla ruusuilla kerrotaan. Punainen, nupullaan oleva ruusu viestittää koskematonta kauneutta, jonka terälehtien avautuminen samettiseen hehkuun kuvaa siirtymistä viattomasta ajasta kypsään ikään.  Teksti kopioitu täältä.
Tässä ollaan kovasti innostuttu järjestämään toisenlaisia juhlia. Nimittäin halloween juhlia ja aivan ekaa kertaa olenkin niitä järjestämässä, että saas nähdä miten tässä onnistutaan. Tänään tosiaan pääsin jo vähän ostamaan tarvikkeita juhlia varten. Oikeasti halloweeniahan vietetään 31.10 ainakin amerikassa. Ajatteltiin kavereiden kanssa järjestää juhla nytten, kun sopii paremmin kaikille. Vielä pitäis vaikka ja mitä ostella ja nyt tiedän minkälaisia herkkujakin olen tekemässä. Ei millään enään malttais odottaa lauantaihin.